RAKKAUDEN VOI OSOITTAA MONELLA ERI TAPAA. Annoin suhteessa itsestäni kaiken ihan uupumukseen asti ja vielä siitä enemmän.  Annoin läsnäoloni, huomioni ja rakkauteni. Keskityin siihen, että toisella olisi hyvä olla suhteessa. Vielä silloin uskoin sinisilmäisesti toisiaan täydentävään rakkauteen. Ikään kuin toisen tehtävä olisi olla vastuussa minun hyvästä olostani. Minäkin luulin velvollisuudeksi ottaa vastuun toisen hyvinvoinnista parisuhteessa. Näin ollen unohdin omani. Vastavuoroisuutena näille aineettomille asioille sain konkreettisia ravintolaillallisia ja takeaway ruokia ym. Lahjojen ostaminen oikeutti hänet huonoon käytökseen ja kohteluun.Olihan minun syyllisyydestä annettava huono kohtelu anteeksi kun toinen oli aluksi n iin antelias ja valloittavan täydellinen. Hänen konkreettiset keinot rakkaudenosoituksista olivat niin silminnähtävät, että se ei jäänyt epäselväksi muiltakaan. Samalla kamppailin syyllisyyden kanssa, koska en ole oppinut ottamaan lahjoja vastaan. T

TIEDÄTTEKÖ NE IHMISET JOTKA EIVÄN MENE LÄÄKÄRIIN ENNEN KUIN PÄÄ ON KAINALOSSA JA TOINEN JALKA HAUDASSA? NE KETKÄ MENEVÄT KUUMEESSA JA FLUNSSASSA TÖIHIN.  Nämä henkilöt monesti kylvävät syyllisyyttä ihmisissä, jotka haluavat pitää terveydestään huolta. Se on asenne joka vähättelee ihmisen tärkeyttä ja priorisoi työnantajan rahat tärkeämmäksi kuin ihmisen terveys. Jos ei mene keuhkokuumeessa ja keuhkoputken tulehdusessa töihin haukutaan selän takana työmoraalittomaksi säädyttömäksi lintsariksi. Toki sairaslomalle jäännin syyllisyyttä lisää se, että työelämässä arvostetaan vain aina terveitä työntekijöitä, jotka joustavat työajoissa ja tekevät ylityöt ilmaiseksi. Olen   aina   tuntenut   pahaa   oloa   sairaslomasta . Kuin olisi minun syytä, että jätän työnantan yhdenäkin pulaan. Kai sitä kuvittelee olevansa niin korvaamaton, vaikka tuskin firma sairasloman aikana ehtii konkurssia hakea. Syyllisyyttään sitä vaan ajatukset laukkaa ja alkaa liioitella. Siksi yritän sinnitellä p

E n tosiaan ole itkenyt tämän sankarin perään ja tuntuu hyvältä olla yksin. Hassua miten suhdetta ei osaa katsoa oikein silmin silloin kun siinä on, mutta eron jälkeen siitä alkaa valjeta todellisuus. T unnen itseni niin typeräksi kun en tajunnut jo parisuhteen aikana, että olimme henkisessä kasvussa aivan eri vaiheissa. Luulin vielä, että minä olen se joka on jäljessä ja toinen on valmis paketti. Niin hän itseään ainakin kuvaili ja kyseenalaisti olenko varmasti käsitellyt menneisyyden taakat. Hän kysyi kykenenkö olemaan hyvä kumppani eikä menneisyys vaikuta suhteeseemme. Kuvittelin kaiken olevan kunnossa. Tuntui pahalta olla se kenen piti todistella, että olen tarpeeksi valmis ja tasapainoinen toiselle. Koin olevani se keskeneräinen ihminen joka ei riitä ja kelpaa niin täydelliselle ja valmiille ihmiselle. Minä en saanut arvostusta vaan kelpasin vain parhaimmillani. Todellisuudessa kukaan ei ole täydellinen ja valmis. Jotkut vaan kieltäytyvät katsomaan omaa s

ALUKSI EN HUOMANNUT VIHJEITÄ EROSTA. JÄLKEENPÄIN AJATELTUNA SITÄ MIETTI VÄISTÄMÄTTÖMÄNÄ. Ensin tuli  shokki  ja aloin vaistomaisesti takertua toiseen elätellen toiveita jatkosta. Tämän jälkeen  kielsin  asian, koska en halunnut erota ja suhde jatkui hetken huonona. Sitä jatkaa yrittämistä siitä huolimatta, että jättäjä olisi halunnut lähteä jo ajat sitten, vaikka ei tätä välttämättä olisi ottanut tosissaan puheeksi. Tässä vaiheessa alkaa itsekin hahmottaa, että näin ei voi jatkua. Tämä kieltämisen aika auttaa sulattelemaan asiaa ja kypsyttämään eropäätöstä. Lopulliseen eropäätökseen edetessä tilanne alkoi konkretisoitua ja ymmärsin miten elämä on kriisissä. Eroa alkoi  suremaan  lohduttomasti ja ero tuntui maailmanlopulta. Silloin tälöin se maailmanlopun fiilikset saattavat vierailla ajatuksissani, mutta ei enää niin paljon. Kumppani joka jo pitkään suhteen aikana oli uhitellut erolla puoliksi vitsillä jossa piilee totuuden jyvä, on todellisuudessa tiennyt eron tapahtuvan ja on ed

TAJUSIN MITEN OLENKAAN KADOTTANUT ITSENI PARISUHTEESSA. En ole saanut haaveilla ja tavoitella asioita mitkä tekee minusta onnellisen. Valintojani ja haaveitani on arvosteltu ja olen joustanut ja antanut parisuhteelle kaikkeni, että toisella olisi siinä hyvä olla, mutta samalla olen pikkuhiljaa kadottanut itseni. Uhrasin liikaa itseäni parisuhteen vuoksi mukautuen toisen tahtoon. img_20180525_182559.jpg KUN TOINEN ASETTUU POIKKITELOIN HAAVEITTENI TIELLE JA KERTOO MITEN MINUN KANNATTAISI MIETTIÄ REALISTISEMPIA HAAVEITA.  Sellaisia jotka minua ei kiinnostaneet, mutta hän piti niitä järkevinä ratkaisuina. Hän sai lopulta minutkin uskomaan, ettei minusta olisi mihinkään ja haaveeni olivat typeriä ideoita. Minulla ei enää ollut selkeää suuntaa elämässä, koska en saanut tavoitella mitä rakastin. Jouduin luopumaan itsestäni parisuhteen vuoksi. Elämällä ei enää tuntunut olevan merkitystä ja tuntui kuin olisin elänyt jonkun toisen elämää suorittaen arkea. Kompromisseista ei ole

EROSSA EI MENE ALTA PELKKÄ PARISUHDE PUOLISOON. SIINÄ MENEE MYÖS KAVERUUSSUHTEITA. Ei välttämättä siksi, että expuolison ja minun yhteiset tuttavat eivät haluaisi olla eron vuoksi kummankin ystäviä. Vaan siksi, että en itse haluaisi kuulumisten kantautuvan exän korviin, koska haluan pitää etäisyyttä. Samalla tulee pidettyä etäisyyttä niihin tuttaviin, jotka ovat myös exän kavereita. Jäljelle jää vain omat läheisimmät ystävät. Entisten ystäväpiirien keskeiset illanvietot poistuvat elämästä. En pysty olemaan exän kanssa ystävä ennen kuin tunteet ovat välinpitämättömät häneen. Jos silloinkaan. ERON JÄLKEEN OLEN IHMETELLYT KENEN KANSSA JAAN SURUT JA KENEN KANSSA ILOITSEN. Ennen sitä tuli tarinoitua kaikki päivän tapahtumat puolison kanssa. Nyt yhdenäkin ei olekkaan juttukaveria, mutta olisi niin paljon jaettavaa. Ystäville olen laittanut viestiä ja jutellut niin paljon, että en kehtaa yhtään enempää. Pelkään sen alkavan jo tuntua kuormittavalta jos joka päivä laitan viestiä. En

PITKÄAIKAINEN SAIRASTAMINEN PARISUHTEESSA VOI OLLA KOVA PAIKKA PUOLISOLLE. Varsinkin kun sairaus ilmenee suhteen aikana ja edellisestä kerrasta sairaana on niin pitkä aika, että luulin toipuneeni lopullisesti. Eipä näitä asioita voi ennustaa ja suunnitella. Ei se itsellekään helppoa ole ja vaatii tietyllä tavalla oman sairauden peittelyä kun toinen ei tunnu ymmärtävän sitä. En halunnut myöntää itselleni, että masennus on taas uusiutunut ja aluksi jopa kielsin sen, koska hävetti. Oloni kuitenkin paheni vaivihkaa ja tajusin lopulta mistä tässä on kyse. OMAN TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN VAIKUTTAA PALJON PARISUHTEESEEN MONELLA TAPAA. En kykene panostamaan yhteiseen aikaan ja seksuaalisuus kärsii ja toimintakyvyn heiketessä kotiöiden tekeminen ei aina mene ihan tasan ja yhteinen arki vaikeutuu. Puolison rooli tukijana on tässä vaiheessa tärkeää. Sairastavan rinnalla puoliso voi miettiä onko minusta edes tukemaan toista. Sairauteen voi joko sopeutua tai kieltää sen. Omani valitsi jä