Siirry pääsisältöön

Kadotin itseni ja haaveeni

TAJUSIN MITEN OLENKAAN KADOTTANUT ITSENI PARISUHTEESSA.
En ole saanut haaveilla ja tavoitella asioita mitkä tekee minusta onnellisen. Valintojani ja haaveitani on arvosteltu ja olen joustanut ja antanut parisuhteelle kaikkeni, että toisella olisi siinä hyvä olla, mutta samalla olen pikkuhiljaa kadottanut itseni. Uhrasin liikaa itseäni parisuhteen vuoksi mukautuen toisen tahtoon.
KUN TOINEN ASETTUU POIKKITELOIN HAAVEITTENI TIELLE JA KERTOO MITEN MINUN KANNATTAISI MIETTIÄ REALISTISEMPIA HAAVEITA. 
Sellaisia jotka minua ei kiinnostaneet, mutta hän piti niitä järkevinä ratkaisuina. Hän sai lopulta minutkin uskomaan, ettei minusta olisi mihinkään ja haaveeni olivat typeriä ideoita. Minulla ei enää ollut selkeää suuntaa elämässä, koska en saanut tavoitella mitä rakastin. Jouduin luopumaan itsestäni parisuhteen vuoksi. Elämällä ei enää tuntunut olevan merkitystä ja tuntui kuin olisin elänyt jonkun toisen elämää suorittaen arkea. Kompromisseista ei ole kovinkaan pitkä matka itsensäkadottamiseen, kun joutuu myöntymään toisen tahtoon vaikka kuinka yrittää pitää puoliaan. 
En voinut tehdä asioita omalla tavallani vaan minun oli pakko omaksua toisen tapa toimia tai sain moitteita. Lopulta uskoin itsekin, että teen asiat väärin. Ikään kuin hänellä olisi ollut minusta odotuksia, joita en pystynyt täyttämään. Kun hän puhui omiata haaveista hän muotoili asian niin, että ne olisivat meidän yhteisiä haaveita. Asuntoauto, omakoti, moottorioyörä ja matkustelu eivät olleen minun omia haaveita. En sano, etteikö ne olisi mukavia, mutta en koe luopuvani mistään jos nuo ei toteudu. En silti estä toista toteuttamasta niitä. Omat haaveeni maalaamisesta, käsityöyrittäjyysestä ja lastenkirjan julkaisusta ja musiikista on ne asiat,  josta luopuminen muinua satutti, mutta puolisosta ei tuntunut minun puolestani pahalta, että jouduin niistä luopumaan. Jouduin kirjoittamaan salaa satuja, runoja ja lauluja. Lopulta en kirjoittanut enää ollenkaan, kun sen peittely oli liian vaikeaa ja häpesin omia mieltymyksiä. Häpesin ja häpeän edelleen kertoa mistä pidän ja mistä en.
Olisi pitänyt arvostaa itseään enemmän, jotta olisi tajunnut pitää kiinni omista haaveista. Näköjään minunkin on opittava nämä asiat kantapään kautta. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin esittely

Kaikkein vaikeinta minulle on kirjoittaa julkaisukelpoista esittelyä. Miksikö? Koska en edes tiedä kuka olen. Minulla ei ole harmainta tai minkään muun väristä aavistustakaan miten esittely kuuluisi kirjoittaa, joten aloitan kertomaan millä aihealueella blogini sisältö liikkuu. Tekstin tuottaminen itsestäni oli minulle ennen haastavaa. Nyt olen ajautunut elämässä pisteeseen, joka saa minut kyseenalaistamaan asioita.  Olen nuoresta iästä huolimatta vaikeiden elämäntapahtumien ja -muutosten myötä tullut kriisiin ja ajatuksia alkaa virtata päähäni. Kadotin palan itsestäni aina jokaisen elämänmuutoksen polulle ja nyt lähden kokoamaan itseäni pirstaleista. Menneisyyteni on täynnä haamuja, jotka haluaisin jo päästää kummittelemasta tuonpuoleiseen. Minun täytyt saada purkaa ajatukset sanoiksi ja selvittää miksi oikeasti olen edes olemassa. On aika alkaa hoitamaan omaa sielua, tutkia omia tarpeita ja löytää kadonnut intohimoni, eheytyä ja parantua, opetella tuntemaan itseni paremmin ja us

Ahdistus- ja paniikkihäiriö sekä pakko-oireet

Miten paniikkihäiriö, ahdistus ja pakko-oireet ilmenee?  MONILLA VOI OLLA ENNAKKOLUULOJA AIHEESTA JA MONELLE SE VOI OLLA JOPA TÄYSIN TUNTEMATON. HALUAN KERTOA MITEN JÄNNITTÄMINEN MINUSSA ILMENEE AHDISTUKSENA JA SEN TUOMINA OIREINA.  Ulospäin vaikutan ihan tavalliselta naiselta. Päältäpäin katsottuna kenenkään on mahdoton tietää millaisia oireita minulla on . Ihmisillä on tapana komentoida oudosti tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä hulluiksi ja mielenterveyshäiriöisiksi, vaikka heillä ei olisi mitään oireita saati diagnoosia. Siinä samassa he laittavat samaan kategoriaan kaikki mikä kuuluu mielenterveyshäiriöiden alle oli se sitten vaikea psykoosi tai lievä masennus. Sama kuin laittaisi flunssan ja syövän samaan kategoriaan. Joka tapauksessa kirjoitukseni tarkoitus on kertoa avoimesti oireista ja tuoda ymmärrystä typerien letkautusten heittelijöille sekä olla vertaistukena muille samaa kokeville tai kokeneille.  Jännitän paljon kaikenlaisia asioita. Jos kyseessä ei ole rut

Ylireagoiva hankala ämmä

"Miksi aina ylireagoit?"  Näitä lauseita usein olen kuullut elämäni aikana kun olen loukkaantunut. Olenko vain ylianalysoinut tilanteen ja onko kaikki vaan minun pääni sisällä? Olenko tulossa hulluksi? Kyse ei ole kuvitelmasta tai tyhmyydestä. Se on herkkyyttä. Se on intuitio. Olen pikkuhiljaa alkanut luottaa kuudenteen aistiini ja huomannut, että onhan se loppupeleissä aina pitänyt paikkansa, vaikka olisin saanut hankalan ihmisen leiman. Vaikeinta on, etten halua vaikean ihmisen leimaa ja oman arvoni kustannuksella olen kiltti muille. Haluan hyväksyntää. "Älä ole tuollainen. Älä viitsi. Älä ole hankala."  Olen vasta pari vuotta opetellut puolustamaan rajojani. Ennen sanoin kaikkeen kyllä. Olin vaikeassa parisuhteessa, jossa ei riittänyt sana "ei", vaan kaikki piti perustella. Jatkuva itsensä puolustaminen ja perusteleminen oli väsyttävää, suorastaan uuvuttavaa. Lopulta jatkuva rajojeni maahan polkeminen sai oloni tuntumaan pieneltä ja turhalta. S