Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Lapsen oma valinta

Olitiin lippalakki ostoksilla ja natsimamana hankin omavalintaisen lippiksen. Ipana ei päässyt toteuttamaan itseään pukeutumisella vaikka hän haltioitui pinkistä lippalakista jossa oli otsalla muutama tähti. Jotenkin jäi mieltä kaihertamaan, että tukahdutin niin pojan oman tahdon. On mentävä kauppaan takaisin ja ostettava vielä toiseksi lippalakiksi se pinkki.   Keväällä oli kumisaapasostosten aika ja poikani ihastui räikeän pinkkeihin kunisaappaisiin. Me vamhemmat päädyttiin kuitenkin sukupuolineutraalimpaan värivaihtoehtoon. Oltiin jo talvella hankittu vuorelliset saappaat ja poika olisi jo silloin halunnut ne samat pinkit saappaat mitä on ihastellut pitkään. Tuntui pahalta ostoksen jälkeen pojan puolesta kun ei ostettu pinkkejä saappaita.  Tuli meinaan ihan oma lapsuus mieleen kun en yläasteikäisenäkään saanut omista vaatteista päättää jä häpesin itseäni kun ylläni oli äitini päättämät nöyryyttävät lastenvaateosastolta ostetut vaatteet. Itsemääräämisoikeuteni oli viety ja itset

Perfektionisti pelkää virheitä

Minulla on tunnollisuuttani tapana tuntea syyllisyyttä virheistäni ja jäädä vatuloimaan pahaa oloa mitä tuotin itselleni tai muille epähuomiossani. Vaadin itseltäni täydellistä suoritusta ja pelkään, ettei minua hyväksytä jos en tee parastani. Tunnen paljon riittämättömyyttä. Vaikka myönnän virheeni ja pahoittelen aina ei saa virheitään anteeksi ja se jää painamaan mieltä. Olisi ihanaa jos toiset antaisivat virheille tilaa ja olisi mahdollisuus oppia virheistä. Usein virheeni johtuvat siitä, että ajattelen sydämmellä enkä rationaalisesti. Esim. kaksi ihmistä pyytää jotain jonka vain toinen voi saada. En osaa sanoa kummallekaan ei ja lupaan sen epähuomiossa kummalekin, jolloin tajuan jälkeenpäipän, että toinen joutuu pettymään. Siitä seuraa kamala sotku ja haukut päälle. Toinen skenaario on varmasti myös monelle tuttu tilanne. Tiedän rajani mihin pystyn ja tiedän epämukavuusalueeni missä mokia sattuu vaikka kaikkensa tekee, mutta haluan silti kokeilla ja oppia. Toisen painostuksest