Monella on jo alkanut koulu ja pian alkaa minullakin. Valtavaa pelkoa ja jännitystä on aiheuttanut kiusaamisesta kumpuavat traumat, jotka tuo tullessaan ahdistusta koulun aloittamisesta. Pelkään, että minut otetaan taas silmätikuksi.  Ei kai se haittaa jos yhden vitsin heittää? No kyllä se vaan haittaa. Kiusaamista ei voi naamioida vitsiksi. Tämä pikku pilkka voi olla kiusatulle se viimeinen piste iin päälle joka katkaisee kamelin selän ja johtaa pahimillaan jopa itsemurhaan. Ehkä se on sinulle vain pieni vitsi. Kiusatulle se saattaa olla yhden päivän aikana jo kahdestoista kiusaamiskokemus, muiden samalaisten päivien joukossa. Tämä postaus kertoo oman kiusaamistarinani ja millaisia vaikutuksia kiusaamisella on. KIUSAAMALLA PILATAAN TOISEN IHMISARVO, ITSETUNTO, KOSKEMATTOMUUS SEKÄ KIELLETÄÄN MAHDOLLISUUS NORMAALEIHIN IHMISSUHTEISIIN.  Kiusaaminen alkoi päiväkodissa huulirasvan pakko syömiseellä ynnä muulla pakottamisella ja jättämällä ulos leikeistä. Hoitajat jopa unohtivat o

MIKSI ON NIIN VAIKEA SANOA EI? En aina ole uskaltanut toimia oman parhaani mukaan. Olen asettanut itseni toissijaiseksi liiasta empaattisuudesta, koska en halua että minua tituleerataan hankalaksi ihmiseksi. En haluaisi tuottaa pahaa mieltä kellekään. Olen päätynyt joustamaan, ettei kenellekään tulisi mielipahaa. Jos sanookin "ei" siksi, että myöntyminen olisi oman tahdon vastaista, mutta toiselle tulee siitä paha mieli, tuntuu kuin olisin syyllinen tähän pahaan oloon ja olisi kohdellut toista kaltoin.  TOISEN PUOLESTA PAHAN MIELEN TUNTEMINEN ON KUIN KIROUS. En haluaisi aiheuttaa kenellekään pahaa. Olen niin herkkä, että aistin muiden mielialat enkä halua tuottaa kurjaa oloa muille, koska sitten minullekin tulee kurja olo. Siksi on helpompi myöntyä kun tietää, että edes toiselle kahdesta tulee hyvä mieli.  PITÄISI VAAN AINA MUISTAA, ETTÄ MUIDEN TUNTEISTA EI OLE VASTUUSSA. Voi kun se olisikin niin helppoa. Minut on opetettu, että kun on hyvä muille niin muut

Osallistun syksyllä nimeltämainitsemattomaan ryhmään, jonka tarkoitus on auttaa myönteiseen elämänmuutokseen ja sen ylläpitoon. Ryhmä on pitkäaikaissairaille ja tapaamme kuudesti tavoitteenamme kohentaa hyvinvointia parantamalla päätöksen teko taitojamme ja oman toiminnan suunnitteluamme. Tarkoitus on puhua ruokavaliosta, vuorovaikutustaidoista ja keskustella oman hyvinvoinnin havainnoista. Kaunis ajatus, mutta alkoikin heti ahdistamaan, että mihin sitä meni osallistumaan.  Onko kyseessä taas pakkoreipastus, jossa valmentaja ei näe kokonaistilannetta ja lähtökohtaa tajuamatta miten monimuotoinen sairaus voi olla. Puenko taas jälkeen hymynaamarin kasvoille ja alan paahtaa itseäni uupumukseen asti näillä ohjeilla mitä kurssilta saan. Palaan taas samaan kaavaan missä kiellän pahan oloni. Esittäisin olevani elämäni kunnossa, jotta minut hyväksytään. Olisinhan pettymys jos en onnistuisi parantamaan elämänhallinta vinkeillä itseäni. Kehittäisin aivan uuden persoonan joka on vahva. Sella

Syyllisyys on kuin inhottava vuokralainen joka tuhoaa asunnon, mutta siitä ei meinaa päästä eroon. Ei vaikka antaisi minkälaisia varoituksia ja hakisi häätölupaa. Tuhot mitä tämä aiheuttaa ovat varsin mittavat ja niitä on vaikea lähteä korjaamaan. Tämän vuokrasopimuksen on allekirjoittanut narsisti. Narsistin uhri on se joka näiden tunteiden kanssa taistelee.  Aiempi postaukseni syyllisyyden taakasta löytyy  tästä .  narsistin_uhri.jpg Hymyilin ennen paljon. Se oli perusilmeeni. Exä usein kysyi miksi hymyilen ja hymylle piti aina keksiä joku perustelu ja syy. Ei riittänyt, että on vaan hyvällä tuulella. Lopulta en enää hymyillyt. En jaksanut keksiä syitä ja selityksiä hymyilylle ja puolustaa itseäni. Kun en enää hymyillytkään minulle tivattiin "miksi olet niin negatiivinen". Siinä sitten koittaa väkisin olla iloinen ja nauravainen. Silti tuntuu ettei riitä. Oli niin tai näin, aina on joku asia mistä syytettiin ja mistä piti potea syyllisyyttä.    Sanotaan, et

MISTÄ SYYLLISYYDEN TUNNE JOHTUU? Syyllisyyden tunteet juontavat juurensa jo lapsuudesta ja ympäristön ilmapiiristä, jolloin on syyttänyt kaikesta pahasta itseään vaikka ei ole ymmärtänyt tapahtumien syytä. Myöhemmin sitä on päässyt jyvälle, että ei mikään ollutkaan minun vikani. Toisten virheet on vain siirretty minun kannettavaksi ylisyyllistämällä. Olen harhaanjohtanut itseäni kantamaan toisten syyllisyyden omani lisäksi. Vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää, syyllisyyden tunto on voimakas. Myös jälkeeni jättämä elämäni narsistien keskellä on saanut syyllisyydentunteen siipien alle voimakkaasti tuulta. Sellaisessa tilanteessa alkaa itsekin uskoa olevansa paha, vaikka ei oikeasti olisi tehnyt mitään väärää.  Monet myrkylliset ihmissuhteet ja perhesuhteet ovat sisältäneet vertailua toisiin, joka on aiheuttanut syyllisen olon jo pelkästä olemassa olostani. Empaattisuus ja miellyttämisenhalu on omiaan tuottamaan riittämätöntä oloa ja sitä huomaa pian pyytävänsä anteeksi kaikkea. Yli