Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Masentunut äiti

Aikoinaan sain vähättelyä osakseni kyvystäni vanhemmuuteen, vaikka hoidin ipanan vauva-aikana masentuneena melkeimpä kokonaan yksin. Olin aina päävastuussa lapsesta, vaikka olinkin avioliitossa. On hassua miten parisuhteessa olin käytännössä yksinhuoltaja lapsen isän heittäytyessä uusavuttomaksi, mutta eronneena huoltajuus olikin yhteistä. Eron jälkeen lapsen isä on itsenäistynyt ja voin ylpeänä sanoa, että hänestä on kasvanut vastuunottava isä. En tietenkään ole näkemässä hänen isyyttään ja aina välillä ajatuksiin hiipii kuva, jossa isä makaa tabletti kourassa sohvalla kun lapsi työntää päätään uuniin, johon on saanut valot päälle. Silti lapsi on aina palannut kotiin täysissä voimissaan ja nauttii isällä olosta. Ei auttanut kuin opetella luottamaan, että arki sujuu. Oli niin tai näin, kykyä vanhemuuteen masentuneena kyseenalaistetaan vielä tänäkin päivänä.     Blogien kommenttiboksit ja somekeskustelut käyvät kuumana siitä, että masentunut ei voi olla hyvä äiti ja kasvattaa last

Masennus minussa

MITÄ SIELLÄ PÄÄN SISÄLLÄ SITTEN TAPAHTUU KUN MASENTUU? Minun kohdalla se on varmasti osittain biokemiallinen ominaisuus jossa elimistö ei tuota serotoniinia normaalisti ja toki vaikuttaa myös perinnöllinen tekijä, jonka on laukaissut monet traumaattiset tapahtumat ja olosuhteet elämässä. ULOSPÄIN NÄYTÄN REIPPAALTA JA ASIAT VOISI KUVITELLA OLEVAN HYVIN, MUTTA MASENNUS ON LAMAANNUTTAVAA. Sitä löytää itsensä ihmettelemästä miksei jaksa tehdä normaaleja asioita helposti ja vaivattomasti vaan kaikki tuntuu raskaalta ja ylitsepääsetämättömältä. Sängystä ylös nouseminen, kaupassakäynti, hampaitten pesu, ruuanlaitto, syöminen... Miten tästä tuli niin vaikeaa? Miten muut jaksavat huolehtia näitästä asioista, mutta minulta se vaatii extraponnisteluja jonka jälkeen olen aivan uupunut, ahdistunut ja itkuinen.  Ahdistaa jo etukäteen tavallisista arjen perusasioista, mitkä vaan pitää suorittaa. Ne ovat hengissä pysymisen elinehto, vaikka en aina edes tiedä haluanko olla enää hengissä. Tilan

Miltä masennus näyttää

Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan masennuksesta, mutta ei varmasti viimeinen. Tällä ensimmäisellä kerralla paneudun tekstissä siihen miltä masennus näyttää, koska olen huomannut, että ihmisillä on jokin vääristynyt mielikuvitelma siitä miltä masentuneen kuuluu näyttää. Tämän vuoksi koen paljon vähättelyä sairaudestani. Homssuinen asu, harjaamaton tukka ja -hammasrivi ja surumielinen katse tyhjyyteen tuijottaen. Siltäkö masennus näyttää? Ei missään nimessä. Siinä missä joku masentunut ei jaksa pitää itsestään huolta toinen voi pitää langat käsissään ihan vaan syyllisyyden tunnosta jota yhteiskunta aiheuttaa lausahduksilla "Pakko jaksaa" tai "Ota ittees niskasta kiinni".  Monesti itsestään huoltapitävä, kotitöistä huolehtiva masentunut voi jopa olla väsyneempi ja ahdistuneempi, kun se joka ei pidä itsestään/kodiataan huolta, koska tuntee syyllisyyttä jos pidetään saamattomana ja pakonomana tekee hommat.  "Vaikee uskoo että oot masentunu ku naurat ja ol