Psyykkinen sairaus ja parisuhde

PITKÄAIKAINEN SAIRASTAMINEN PARISUHTEESSA VOI OLLA KOVA PAIKKA PUOLISOLLE.

Varsinkin kun sairaus ilmenee suhteen aikana ja edellisestä kerrasta sairaana on niin pitkä aika, että luulin toipuneeni lopullisesti. Eipä näitä asioita voi ennustaa ja suunnitella. Ei se itsellekään helppoa ole ja vaatii tietyllä tavalla oman sairauden peittelyä kun toinen ei tunnu ymmärtävän sitä. En halunnut myöntää itselleni, että masennus on taas uusiutunut ja aluksi jopa kielsin sen, koska hävetti. Oloni kuitenkin paheni vaivihkaa ja tajusin lopulta mistä tässä on kyse.

OMAN TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN VAIKUTTAA PALJON PARISUHTEESEEN MONELLA TAPAA.

En kykene panostamaan yhteiseen aikaan ja seksuaalisuus kärsii ja toimintakyvyn heiketessä kotiöiden tekeminen ei aina mene ihan tasan ja yhteinen arki vaikeutuu. Puolison rooli tukijana on tässä vaiheessa tärkeää.
Sairastavan rinnalla puoliso voi miettiä onko minusta edes tukemaan toista. Sairauteen voi joko sopeutua tai kieltää sen. Omani valitsi jälkimmäisen ja halusi vain draamatonta helppoa arkea ja teki tämän jo tapailivaiheessa selväksi. Sitähän me kaikki haluamme. Kaikki ei vaan ole niin mustavalkoista.

Masentuneena sitä alkaa miettiä, että onko tämä negatiivinen mieliala ja lamaantuneisuus minun normaali olotila ja persoonallisuus, ja hyvät tasaiset vaiheet elämässä tuntuu vain illuusiolta joka ei ole osa minua. Onko minusta tullut eri ihminen mihin kumppani minussa tutustui?
Itse koen suurta syyllisyyttä sairastamisesta ja koitan olla kotona niinkuin kaikki olisi hyvin. Romahdukset on sitten tapahtuneet kodin ulkopuolella. Tähän voi vaikuttaa paljon puolison suhtautuminen sairauteen. Oikeanlainen tukeminen ja kannustus helpottaa arkea, mutta meidän tapauksessa ymmärtämättömyys, pakkoreipastus ja sopeutumattomuus tilanteeseen ajoi minut vaikeaan tilanteeseen, jossa en saanut rauhassa sairastaa vaan minun piti kyetä tsemppaamaan itseni suorituksiin, joihin en pystynyt, joten tilani huononi. 

MASENNUS ON KUIN SUHTEEN KOLMAS PYÖRÄ, JOKA RIKKOO SUHTEEN JOS SIIHEN EI OSAA SUHTAUTUA OIKEIN.

Ihanteellistahan olisi jos saisi tukea, empatiaa ja hellää kannustusta. Siinä varmasti miettii onko raukkamainen sika jos päättää erota masennusta sairastavasta puolisosta. Masentuneen näkökulmasta voin sanoa, että ei pidä pelätä kertoa eromietteitä puolisolle, koska jos ei osaa tukea, on parempi jatkaa eriteille, koska vääränlainen tukeminen (lue painostaminen) on pahinta mitä masentunut voi kokea sairastamisen vierellä. Tämän epäempaattisuuden jo kahdessa suhteessa kokeneena koen, että sairastaminen on helpompaa yksin. Jos puolison asenne on "myötä- ja vastamäessä, mutta mielummin myötämäessä", sen tietää, että on väärän tyypin seurassa.