Tällä kertaa olen pohdintojen äärellä parisuhdeaiheella ja mietiskelin onko itsekästä etsiä parisuhdetta kun sairastaa masennusta. Miten joku voi rakastaa minua ja sietää keskeneräisyyttäni. En ole tasapainoinen. En jaksa lähteä edes lenkkiseuraksi vaan makaan mielimin sängyssä ja syön valmisruokia. En ole onnellinen enkä edes tyytyväinen omaan vartalooni. Olen usein poissaoleva ja vetäytynyt omiin oloihini. En jaksa olla läsnä ja positiivinen. Kaipaan silti läheisyyttää ja rakastumisen tunnetta, mutta en halua laskea onneani jonkun toisen varaan tai muutenkaan ulkopuolelta tulevaan onneen. Sillä aito onni voi tulla vain sisältä ja minulla on sisältä hyvin tyhjä olo. Toisaalta ajattelen, että jos ihminen ei hyväksy minua sellaisena kuin olen, ei hyväksy minua ollenkaan. En jaksa näyttää pelkkiä hyviä puoliani ja esittää iloista myös silloin kun sitä en ole. En aio salailla sairauttani vaan aion olla siitä avoin ja rehellinen alusta asti ja katsoa lähteekö toinen luikkimaan käpälä