Haluan jakaa ajatuksiani vuoroviikkovanhemmuudesta ja tässä tekstissä erityisesti viikoista, jolloin lapsi ei ole luonani.  omasta_ajasta_nauttiminen_epasopivaa.jpg Onhan se nyt kertakaikkiaan paheksuntaa herättävä asia ja outoa jos ilman lastakin voi olla kivaa. Eihän sellainen käy päinsä. Minunhan pitäisi kärsiä ja tuntea suurta tuskaa ikävöidessäni lasta sekä tuntea vähintäänkin syyllisyyden piston sydämmessäni kun en näe lastani kuin puolet vuodesta. Tuntuu olevan niin, että minun tulisi kärsiä kun rikon ihmisten mielikuvan äidin roolista. Ymmärrän, että lapsen takertuessa syliin, ajatuksiin hiipii perheen yhteinen aika, eikä omaa aikaa uskalla vaatia. Monet vanhemmat tuntevat syyllisyyttä omasta vapaa-ajasta ja miettivät raaskiiko sitä lähteä tapaamaan ystävää tai harrastamaan ilman lasta, kun lapsille tulee ikävä. Kuitenkin on ollut erossa lapsista jo kokonaisen työpäivän. Oi kamala onhan siihen päälle oman ajan vaatiminen olevinaan itsekästä. Tämä voivottelu ei