Siirry pääsisältöön

Epäterve ystävyys

Kukka, Särkynyt Sydän, Luonto, Kasvi, Kesällä, Kevät

Välillä ajatuksiini eksyy katkenneet ystävyyssuhteet jotka ovat päättyneet jo aikapäiviä sitten. 


Vaikka olen huojentunut ja helpottunut näiden vastavuorottomien suhteiden päättymisestä, on minussa välillä haikea olo. Olen aina pitänyt kaikkia ystävyyssuhteita arvokkaina. Sitä nämä epäterveetkin varmasti jossain määrin aikanaan olivat, mutta ne eivät nykypäivänä enää tuntuneet siltä. Vasta äskettäin olen ymmärtänyt miten epäterveitä nämä kaveruudet ovat olleet heidän hyvin peitellyn henkisenväkivallan vuoksi. Olen silti kiitollinen näistä ihmisistä elämässäni, sillä ilman heitä matkani ei-sanan opetteluun ei olisi alkanut.
Minulla oli pitkäaikainen kaverisuhde ja joskus tapasimme käydä syömässä ravintoloissa. Jouduin ottamaan aina vastuun ravintolan valinnasta. Kysyin joka kerta missä hän haluaisi syödä siitä huolimatta, vaikka tämä aina vastaisi ”Ihan sama” tai ”Ei väliä, kaikki käy”. Ehdotin jotain paikkaa ja hänelle tämä sopi. Koska vastustelua ei tullut oletin, että päätös oli tehty yhdessä. Olinhan kysynyt hänen mielipidettään. Hänellä olisi ollut mahdollista kieltäytyä ja ehdottaa itse toista, jos ehdotukseni ei olisi sopinutkaan.
Vuosia kului ja eräänä päivänä hän päätti yllättää. Hän pyysi minut tiettyyn ravintolaan. Sanoin, että en voi käydä herkän vatsani vuoksi siinä ravintolassa, sillä joka kerta tässä ravintolassa vieraillessa vatsani on mennyt sekaisin ja tullut erittäin kipeäksi. Ehdotin toista ravintolaa. Hän oli kuitenkin ehdoton ravintolan suhteen. Ei voitu tehdä minkäänlaista kompromissia ja keskustella löytyisikö ravintolavalikoimasta kumpaakin tyydyttävä vaihtoehto. Hän alkoi kiukutella miksi hän ei saa koskaan päättää missä käymme syömässä, kun aina joutuu tulemaan sinne minne minä käsken. Olin aivan puulla päähän lyöty, mutta nielin hänen töykeyden. 
Hän sitten meni syömään ilman minua. Luulin, että tapaamisen pointtina olisi ollut nähdä kavereita ja vaihtaa kuulumisia ravintolasta välittämättä. Hänelle tämän tapaamisen tarkoitus oli ensisijainen syöminen ja sitten vasta seurustelu. En ihan ymmärtänyt miksi hän sitten vaati minua mukaan. Hän sitten päätti loukkaantua, kun en taipunut ja tullut hänen mukaansa. Minun piti pyytää tietysti anteeksi naurettavaa käyttäytymistäni.
Ymmärsin hänen miellyttämisen halunsa aiemmin minun tekemässäni ravintolavalinnassa, eikä hän ollut uskaltanut ilmaista omia toiveita. Tunnistan tästä liiasta kiltteydestä itsenikin. Minun ehdotuksiin myöntyneenä hän tukahdutti vihansa siitä, kun päätin aina ravintolan. Tämä purkautui kiukutteluna ja mököttämisenä kuten useassa muussakin tilanteessa. Tällä mököttämisellä hän kohteli kuin näkymätöntä ja teeskenteli välinpitämätöntä kuin ei kuulisi mitä puhun tai antanut sille mitään arvoa. Siinä vaan koitti muuttaa omaa käytöstä ja puhua mahdollisimman kauniisti sellaisia asioita mitä hän halusi kuulla. Piti varoa sanoja ja olla muutenkin varpaillaan. En ystävyyssuhteen aikana ymmärtänyt, että tämä on vain tapa yrittää hallita minua. Luulin, että olemme tasavertaisia. Äärimmäisen huonon ja epäkypsän kommunikaatio taidon taakse oli piilotettu henkinen väkivalta. Hän mielumin mökötti kun olisi puhunut suoraan, koska oletti minun omaanvan ajatustenlukutaidon. 
Ensin hän esitti olevansa kanssani kaikesta samaa mieltä, joten luulin päätöksien olevan aina yhteisiä. Ehkä ystävyyssuhde perustui tähän luullessani olevamme niin samanlaisia. Luulin, että ystävyyssuhde perustuu rehellisyyteen. Toisinaan hän oli hyvin agressiivisella tuulella ja jouduin usein varomaan sanojani, joka on haastavaa suorasukaiselle ilmaisulleni. Hän oli mustasukkainen toisista kavereista, joten en voinut kertoa jos olin tavannut vaikka naapuria ilman, että siitä olisi syntynyt marttyyrimaista mielensä pahoittaista miksi hän ei riitä minulle. Kiukuttelulla hän kompensoi tätä kiltteyttään ja oikeutti itselleen kaiken huonon käytöksen jota vaan jouduin sietämään, jotta ei tulisi riitaa. Olen usein miettinyt miksi lapsuus ja nuoruusaikaiset kaverit eivät ole antaneet minun sanoa mihinkään ei ilman loukkaantumistani. Minua rangaistiin ilkeällä käytöksellä ja kiukuttelulla, jos en ollut miellyttävä.
En ollut koskaan uskaltanut edes toivoa häneltä anteeksipyyntöä. Kuitenkin jossainvaiheessa elämää pinna palaa, eikä kaikkea jaksa loputtomiin sietää. Kun havahduin, että hän ei ollut koskaan pahoitellut loukkaantumistani katkaisin ystävyyssuhteen. Oli meillä toki aiemminkin pidempi tauko ystävyydestä, mutta en jaksanut odottaa hänen anteeksipyyntöä, joten otin häneen yhteyttä. Olin aina se kuka pyysi anteeksi omaa loukkaantuistani ja asiat kääntyivät aina herkkyyteni kustannuksella minun syyksi. Olinhan kasvanut syyllistävässä ympäristössä, joten olin helppo kohde kaataa syyt minun niskoille. Tunnen helposti toisten puolesta syyllisyyttä asioista, joissa en ole edes ollut mukana paikan päällä.
Oli niin tai näin ystävyyssuhde päättyi hänen viimeisipään tempaukseensa, kun lakkasin odottamasta anteeksipyyntöä, jota ei koskaan tullut. Ei sinällään yllättänyt. Olihan anteeksi hänelle sanoista kaikkein hankalin. Ajattelin, että en voi löytää tervettä ystävyyssuhdetta, jos olen tunnelukkoisten ihmisten ympäröimä enkä pysty hoitamaan omia vääristyneitä reagointimallejani kuntoon. Tällä kertaa päätin, että en enää ota yhteyttä. Jos hän ei itse ymmärrä pyytää anteeksi ylpeyttään, en jää odottamaan lopun iäkseni. Voin antaa anteeksi, mutta en ole niin tyhmä, että luottaisin uudestaan.

On tärkeää tunnistaa missä omat rajat menevät ja miten antaa itseään kohdella. Olen muuttunut ja vaadin nykyään ystävyydeltä enemmän.



Kuva pixbaysta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko itsekästä etsiä parisuhdetta masentuneena?

Tällä kertaa olen pohdintojen äärellä parisuhdeaiheella ja mietiskelin onko itsekästä etsiä parisuhdetta kun sairastaa masennusta.
Miten joku voi rakastaa minua ja sietää keskeneräisyyttäni. En ole tasapainoinen. En jaksa lähteä edes lenkkiseuraksi vaan makaan mielimin sängyssä ja syön valmisruokia. En ole onnellinen enkä edes tyytyväinen omaan vartalooni.  Olen usein poissaoleva ja vetäytynyt omiin oloihini. En jaksa olla läsnä ja positiivinen.

Kaipaan silti läheisyyttää ja rakastumisen tunnetta, mutta en halua laskea onneani jonkun toisen varaan tai muutenkaan ulkopuolelta tulevaan onneen. Sillä aito onni voi tulla vain sisältä ja minulla on sisältä hyvin tyhjä olo.

Toisaalta ajattelen, että jos ihminen ei hyväksy minua sellaisena kuin olen, ei hyväksy minua ollenkaan. En jaksa näyttää pelkkiä hyviä puoliani ja esittää iloista myös silloin kun sitä en ole. En aio salailla sairauttani vaan aion olla siitä avoin ja rehellinen alusta asti ja katsoa lähteekö toinen luikkimaan käpälämäke…

Ahdistus- ja paniikkihäiriö sekä pakko-oireet

Miten paniikkihäiriö, ahdistus ja pakko-oireet ilmenee?  MONILLA VOI OLLA ENNAKKOLUULOJA AIHEESTA JA MONELLE SE VOI OLLA JOPA TÄYSIN TUNTEMATON. HALUAN KERTOA MITEN JÄNNITTÄMINEN MINUSSA ILMENEE AHDISTUKSENA JA SEN TUOMINA OIREINA. Ulospäin vaikutan ihan tavalliselta naiselta. Päältäpäin katsottuna kenenkään on mahdoton tietää millaisia oireita minulla on. Ihmisillä on tapana komentoida oudosti tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä hulluiksi ja mielenterveyshäiriöisiksi, vaikka heillä ei olisi mitään oireita saati diagnoosia. Siinä samassa he laittavat samaan kategoriaan kaikki mikä kuuluu mielenterveyshäiriöiden alle oli se sitten vaikea psykoosi tai lievä masennus. Sama kuin laittaisi flunssan ja syövän samaan kategoriaan. Joka tapauksessa kirjoitukseni tarkoitus on kertoa avoimesti oireista ja tuoda ymmärrystä typerien letkautusten heittelijöille sekä olla vertaistukena muille samaa kokeville tai kokeneille.  Jännitän paljon kaikenlaisia asioita. Jos kyseessä ei ole rutiininomainen as…

Pettymystensieto

"Ei muuta kun uutta yritystä kohti!"
Normaalisti nämä sanat varmasti tsemppaisivat, jos kyseessä olisi sitkeäsieluisen ihmisen pettymys. Hyvän elämän seassa muutama pettymys siellä täällä lannistaa hetken, mutta niistä pääsee yli ajan kanssa.

Monet luulevat, että sietämättömyys pettymyksille kehittyy, jos on lapsena saanut kaiken valmiina, eikä ole tarvinnut opetella sietämään pettymyksiä. Sitten itsenäistyttyä elämä tuleekin yllätyksenä, kun asioiden eteen pitääkin itse tehdä hommia. Olin itse se joka opetteli pienestä asti pärjäämään ja yritin lohduttautua mietteeseen, että ainakin on jalat maassa. Ajattelin näin mustavalkoisesti ennen.

Pian kuitenkin huomasin, että  pettymyksien sietokyvyn menettämiseen voi kuitenkin vaikuttaa myös se, että on joutunut pärjäämään aina yksin ja koko elämä on pettymystä toisensa perään.  Vaikka asioitten eteen on tehnyt kaikkensa, eikä silti ole päässyt kokemaan onnistumisen tunnetta, sillä onnistumisista ei ole saanut iloita vaan niitä on väh…