"Ei muuta kun uutta yritystä kohti!"
Normaalisti nämä sanat varmasti tsemppaisivat, jos kyseessä olisi sitkeäsieluisen ihmisen pettymys. Hyvän elämän seassa muutama pettymys siellä täällä lannistaa hetken, mutta niistä pääsee yli ajan kanssa.
Monet luulevat, että sietämättömyys pettymyksille kehittyy, jos on lapsena saanut kaiken valmiina, eikä ole tarvinnut opetella sietämään pettymyksiä. Sitten itsenäistyttyä elämä tuleekin yllätyksenä, kun asioiden eteen pitääkin itse tehdä hommia. Olin itse se joka opetteli pienestä asti pärjäämään ja yritin lohduttautua mietteeseen, että ainakin on jalat maassa. Ajattelin näin mustavalkoisesti ennen.
Pian kuitenkin huomasin, että pettymyksien sietokyvyn menettämiseen voi kuitenkin vaikuttaa myös se, että on joutunut pärjäämään aina yksin ja koko elämä on pettymystä toisensa perään. Vaikka asioitten eteen on tehnyt kaikkensa, eikä silti ole päässyt kokemaan onnistumisen tunnetta, sillä onnistumisista ei ole saanut iloita vaan niitä on vähätelty. Vähättelijät ovat samalla kerskuneet paremmuudellaan. Ei ole ollut aikuista tukemassa pettymyksen tunteita, vaan ne on kielletty, koska se ei ollut kilttiä käytöstä. Ei saanut itkeä. Ei saanut pettyä. Oli vain nieltävä se.
Kasvuympäristö on ollut niin epäempaattinen, turvaton ja vähättelevä. Kasvatuksesta on puuttuneet kaikki välttämätön kuten huomio ja läsnäolo, turvallisuus, kannustus ja opastus. En ole kokenut itseäni arvokkaaksi, eikä minua ei ole puolustettu raskaiden tapahtumien ja pettymysten sattuessa. Perheeni motto oli kuin "pessimisti ei pety". Ei pety ei, se masentuu.
Psyyke on kehittymätön sietämään epämukavuutta, kun koko elämä on vietetty epämukavuusalueella. Puutteellinen kasvatus on reagoinut keskushermostossa ja laukaissut masennuksen. Stressinsietokyky on olematon, kun ei ole kasvatettu henkisesti vahvaksi. Kun tarpeeksi kauan sietää epäonnea, alkaa pettymyksen pato kasvaa. Yksikin epäoikeudenmukaisuus lisää tähän patoon tulvii yli ja koko pato sortuu. Pienikin takaisku katkaisee kamelinselän.
Toisen kokemaan pettymykseen suhtautuminen vaikuttaa asian ylipääsemisessä. "Älä ota sitä niin vakavasti" ynnä muut toisen tunteita vähättelevät kommentit tuntuu pahalta ja hyvää tarkoittavat "uutta yritystä putkeen"-kommentit turhauttaa. Itsetunto ottaa iskuja vastaan kun arvostusta ei ole saanut, koska yhteisö arvostaa vain menestystä eikä yrittämistä. Hyväksytyksi tuleminen on vierasta minulle, joka pettyy jatkuvasti ja pettää täten muidenkin odotuksen itsestä. Jokaisen epäonnistumisen myötä arvoton olo pahenee.
Olen taas sairaslomalla, koska kamelinselän on taas kerran katkaissut liian suuret elämänhaasteet, joita eteeni on heitetty. Sen lisäksi, että opinnot siirtyivät kouluun, jossa on hometta jolle olen pahasti altistunut, kermana kakunpäälle vedettiin matto jalkojen alta kun sitä osaamisalaa ei järjestetäkään, minkä vuoksi otin opiskelupaikan vastaan. Myöskin masennus vaikuttaa koulumenestykseen, enkä pysty keskittymään kouluun, kun ajatukset karkaa omaan pahaan oloon. Opiskelutahti on hybridi nopeudella, jolloin jokainen opettaja käy 200 tunnin asiat 4 tunnissa ja loput on opiskeltava itsenäisesti, joka on lukihäiriöiselle pahin mahdollinen oppimistapa. Puhumattakaan masentuneesta, jolloin opiskelutahti pitäisi nimenomaan hidastaa ja mukauttaa jaksamisen tahtiseksi. Otin nämä pettymykset todella raskaasti. Vettä myllyyn lisää huoli lemmikistä joka on eläinlääkäriä vailla ja en taloudellisten pitovaikeuksien vuoksi pysty pitämään tästä huolta.
Haluan oppia suhtautumaan pettymyksiin kevyemmin. Annan liian paljon valtaa muiden odotuksille, kun pitäisi oppia armollisemmaksi itselleen. Ymmärrän kyllä, että ei kannata odottaa mitään, ennen kuin oikeasti on varma siitä. Voi olla, että odotettu asia tapahtuu tai sitten ei tapahdu. On se silti aina pettymys jos ja kun ei tapahdu.
Kommentit
Lähetä kommentti