Ylireagoiva hankala ämmä

"Miksi aina ylireagoit?" 

Näitä lauseita usein olen kuullut elämäni aikana kun olen loukkaantunut. Olenko vain ylianalysoinut tilanteen ja onko kaikki vaan minun pääni sisällä? Olenko tulossa hulluksi?

Kyse ei ole kuvitelmasta tai tyhmyydestä. Se on herkkyyttä. Se on intuitio. Olen pikkuhiljaa alkanut luottaa kuudenteen aistiini ja huomannut, että onhan se loppupeleissä aina pitänyt paikkansa, vaikka olisin saanut hankalan ihmisen leiman. Vaikeinta on, etten halua vaikean ihmisen leimaa ja oman arvoni kustannuksella olen kiltti muille. Haluan hyväksyntää.

"Älä ole tuollainen. Älä viitsi. Älä ole hankala." 

Olen vasta pari vuotta opetellut puolustamaan rajojani. Ennen sanoin kaikkeen kyllä. Olin vaikeassa parisuhteessa, jossa ei riittänyt sana "ei", vaan kaikki piti perustella. Jatkuva itsensä puolustaminen ja perusteleminen oli väsyttävää, suorastaan uuvuttavaa. Lopulta jatkuva rajojeni maahan polkeminen sai oloni tuntumaan pieneltä ja turhalta. Se johti täysin lamaantuneisuuteen ja masennukseen.

En enää jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa keille minun tarvitsee perustella itseäni. Pitäisi riittää, että kerran sanoo. Jos sen jälkeen alkaa tulla miksi kysymyksiä, en viitsi enää nähdä vaivaa ja kiinnostus toiseen ihmiseen lopahtaa. Jos ei ihminen kunnioita rajojani, kokemaani ja tuntemaani ilman, että se täytyy perustella, en viitsi olla tekemisissä.  Olen mielummin yksin kuin jatkuvalla puolustuskannalla ja riidoissa. On pelottavaa kohdata ihmisiä, joille voimakkaat tunnereagtioni ja moraalintajuni ovat uhka ja niiden todellisuutta koitetaan manipuloida vääriksi ja naamioida ylireagoinniksi.

Olen mieluimmin sitten se hankala akka, sillä minulle on alkanut kehittyä omanarvon tunto eikä pelkkä ajatus ja haave oikeudenmukaisesta käytöksest riitä. Tahdon sen myös näkyvän kohtelussa. Jos se tekee minusta hankalan ämmän, etten suostu antamaan periksi tulkinnastani ja omasta näkökulmastani, sitten olen mielummin se hankala ämmä. Jos se tekee minusta tyhmän ja vaikean, että vaadin oikeudenmukaista kohtelua ja asioiden selvitystä, olen mielelläni se tyhmä ja vaikea. 

Väliäkö sillä jos joku muu mitätöi kokemukseni ja tuntemukseni, sillä osaan jo sanoa asiasta ja vaatia hyvää kohtelua ja käytöstä. Mutta kaikkein pahin vihollinen joka vähättelee tuntemuksiani on minä itse. Olen antanut muiden puheiden vaikuttaa minuun liikaa ja tätä on vaikea lähteä muuttamaan. Omien kokemusten ja tuntemusten hyväksyminen vähättelemättä on iso osa hyvää itsetuntoa. Sen lisäksi, että koitan tulla sinuiksi oman vartalon kanssa, koitan tulla sinuiksi mieleni kanssa. Haluan oppia olemaan pelkäämättä ristiriitatilanteita.

Terveisin avoimesti ja ylpeästi ylireagoiva hankala ämmä