Henkinen väkivalta ja sen ilmeneminen taloudellisena hallitsemisena on vaikuttanut minun ostokäyttäytymiseen kuluttajana.
On normaalia, että rahasta tulee riitaa. Tässä postauksessa ei kuitenkaan puhuta siitä, vaan taloudellisesta hallitsemisesta yhtenä henkisen väkivallan muotona.
Siitä on kaksi ja puoli vuotta, kun olen alkanut opetella omien tarpeiden ja toiveiden täyttämistä ilman, että olen kenellekään tivivelvollinen omista ostoksista. Taloudellinen hallinta on vaikuttanut moneen asiaan, mutta rajaan sen tässä postauksessa vain kauneudenhoito- ja ihonhoitotuotteisiin, ettei tule liikaa liirumlaarumia.
En kykene hemmottelemaan itseäni ilman syyllisyyttä ja itsekkyyden tuntemista. Itsensä hemmottelu on vaikeaa. Siitä tulee samalla hyvä, mutta myös todella paha olo. Se aina kallistuu enemmän pahan puolelle. Niin kuin en olisi ansainnut mitään ja olen itsekäs paskiainen, kun edes haluan mitään.
Kun on joutunut 8 vuotta perustelemaan tarpeensa ennen kun saa luvan ostaa, on vaikea sallia itselleen mitään. Jo ennen tätä 8 vuotta kestävää taloudellista hallintaa oli lapsuus myös omien tarpeiden syrjäyttämistä, joten on vaikea sallia itselleen mitään tuntematta pahaa oloa ja katumusta. Lapsena opetettiin miten shamppoota otetaan kämmenelle pieni tippa ja latnrataan vedellä sopivaksi määräksi. Niin sitä sitten riittäisi pidempään. Pitkät ja paksut hiukseni ovat tottakai tyhjentäneet shamppoopullon parissa viikossa ja siitä olen tuntenut pahaa oloa. Olen tullut niin kalliiksi vanhemmilleni ja pilannut heidän elämän. Olen miettinyt aikuisena olenko itsekäs ja ilkeä, kun en leikkaa hiuksia lyhyiksi perheen hyväksi taloudellisten etujen mukaisesti. Minkäs teet kun silloinen mies oli ilmoittanut pitkähiuksisia naisia ihannoiden, että ei voisi olla lyhythiuksisen naisen kanssa, kun pitää heitä rumina .
Kauneudenhoitotuotteiden ostosta koen valtavaa pahaa oloa. Kun elää aikansa henkisen taloudellisen väkivallan uhrina, on kiellettyä edes haluta hoitaa kasvoja ja ihoa saati hiuksia, koska toinen kokee sen turhana. Kasvaa se tukka pesemättäkin ja naama ei tipu päästä ilman voiteita. Kun toisen mielestä pitäisi pärjätä ilman ja syytetään itsekkääksi, jos rahaa enee tuotteisiin eikä yhteiseen hyvään (toisin sanoen hallitsevan osapuolen päättämään kohteeseen.) Atoopikkona on vaikea olla huolehtimatta ihosta. Tilannetta vaikeutti, kun toimin jonkin aikaa verkostomarkkinoijana lisäravinne ja kauneudenhoitotuotteille. Tuotteille joita olisi hyvä käyttää itse, että osaa sitten suositella. Olin kerrankin löytänyt tuotteet joille en ollut allerginen. Tästä koin niin valtavaa tunnon tuskaa, että itkin usein itsekseni miten itsekäs ja paha ihminen olen. Kun lopetin tämän työn, en enää ostanut sen jäljkeen tuotteita niin reilusti, vaan käytin edellisiä loppuun ja harvoin täydensin kaappia ostamalla uupuvia tuotteita. Ihon pesin ihan vain vedellä. Kasvonaamiosta ja kuorintavoiteesta en ole luopunut.
Otin kuitenkin ison harppauksen harjoitellakseni itseni hemmottelua
Ostin lähiaikoina kaikki hygienia- ja kauneuden- sekä ihonhoitotuotteet, mitä tiedän tarvitsevani. Ostin myös asioita, jotka eivät ole välttämättömiä. Se tuntui aluksi ihanalta. Kuitenkin tätä oloa seurasi välittömästi paha olo. Tuli niin kalliiksi ostaa kaikki kerralla, että syyllinen olo puristaa rintaa ja ahdistaa. Ei sillä, etteikö olisi varaa tai se olisi jostain muusta pois. Olisi pitänyt suunnitella ostot niin, että yhden asian kerrallaan ostaessa käsittelee pahan tunteen pienissä määrin. Kun ostinkin kaikki saalla kertaa, tunne oli sen mukainen eli ei voisi tästä enää pahemmaksi mennä. Jälkiviisaus taitaa olla turhaa. Kyllähän sen tietää kun uupuu lähestulkoon kaikki hammastahnaa ja perusvoidetta lukuunottamatta, että eihän se halpaa ole. Sokoksella sattui olemaan laaritolkulla tarjouksia ja sieltä tarttui atkaan vaikka mitä ihanaa.
En ole eläessäni pitänyt kädessä niin pitkää kuittia. Yritin helpottaa oloa olematta vilkaisemattakaan sitä ja heitin sen suoraan roskiin. Nyt ei ole ketään kuka vaatisi kuitin tarkastamista läpikäyden kaikki ostokset ja niiden hintojen analsoimisen. Silti syyllinen olo iskee ja huutelee takaraivossa miten itsekäs olen. Se ääni sanoo, että olisit voinut tuonkin rahan käyttää ruokaan, ostaa lapselle seuraavan koon vaatteita varastoon tai aloittaa säästämisen eläkepäiviä varten. Huomaan joutuvani vieläkin perustelemaan itselleni miksi ja mihin käyttäisin haluamiani tuotteita ennen ostopäätöstä.
Yritän pikkuhiljaa päästä tästä syyllisyyden tunteesta pois. Siihen ei taida auttaa muu kuin aika.(Tällä tekstillä en tarkoita, että kaikki tuotteita ja palveluita ostavat olisivat itsekkäitä. Päinvastoin, koen vaan omakohtaisesti, että en ole ansainnut niitä samalla tavalla kuin muut. Kuin ihmisarvoni olisi alempana kuin muilla, joten minulla ei saa olla samoja tarpeita.)
Kommentit
Lähetä kommentti