Isänpäivä saa minut aina surulliseksi ja vihaiseksi. Isäni sai minut lapsena tuntemaan vain kauhua, ahdistusta, vastenmielisyyttä, inhoa, halveksuntaa ja pelkoa. Minulla ei ole isää, vaikka tämä elossa onkin.
En saanut isältä läheisyyttä, rakastavaa läsnäoloa saati rakkauden tunnustuksia, turvaa, hyväksyvää katsetta, kasvatusta, neuvoja, apua, kannustusta, tervettä miehen mallia tai hellyyttä. Hänen käsityksensä hellyydestä oli turpiin vetäminen, uhkailu ja koskemattomuuteni rikkominen tavalla, jonka piirteet kuvasi lähemmin insestistä koskettelua kuin viatonta isän hellyyttä. Olin isälleni vain vitsi, jonka nöyryyttämisestä hän nautti.
Hän oli minulle kauhuelokuvien hahmo. Haukkuminen, pelottelu, uhkailu, mitätöinti, pilkan kohteena oleminen, arvaamaton ja agressiivinen käytös, turvattomuus, vähättely, pahoinpitely, henkinen väkivalta ja laiminlyönti ajoi meidän välit karille. Alkoholillakin oli osuutta asiaan. Karkasin monesti isän luota, mutta hän sai minut aina kiinni. Apua ei voinut soittaa, koska lankapuhelinta ei ollut ja kännykässä oli salasana. Minut uhkailtiin hiljaiseksi. Elin pelossa. Hänen käytöksensä oli julkisilla paikoilla ja suvun kesken niin ristiriidassa hänen oikean luonteensa kanssa, että hämmennyin ja erehdyin luulemaan, että hän voisi muuttua.
Annoin tuhansia mahdollisuuksia isälleni parantaa välejämme. Pian odotukset kuitenkin loppuivat kun ymmärsin, että narsisti ei muutu. Kyllästyin joka vuotisiin teatraalisiin kulissijouluihin. En jaksanut kuunnella haukkumista ja halveksuntaa minusta ja äidistäni. Ei ole mukava käydä kylässä jos joka kerta valitetaan "miksi et koskaan käy kylässä." Päätin, että on parempi toteuttaa tämä valitus ja jätin menemättä.
Otin etäisyyden häneen kun tulin äidiksi, sillä haluan kasvattaa lapseni tasapainoiseksi. Tämä ei onnistu jos lapsi ei koe olevansa turvassa ukin luona kyläillessä. Halusin kitkeä kaikki epäterveet ihmiset pois lapseni elämästä vahingoittamasta häntä.
Vielä jonkin aikaa välien katkomisesta hän pelotteli minua kauhunsekaiseen paniikkiin ilmestymällä työpaikalleni ja kotioveni taakse varoittamatta. Muutin toiseen asuntoon ja pääsin lopulta eroon pelottelusta.
Narsisti-isä on ottanut myös elämäntehtäväkseen erottaa sisarukset toisistaan. Hän on kohdellut meitä aina eriarvoisesti, koska olisi halunnut, että synnyn pojaksi. Tuli hyvin varhaisessa lapsuudessa selväksi, etten ole mikään lempilapsi. Isä onnistui tässä sisarussuhteen hajottamisessa varsin erinomaisesti. Sisarukseni pahoinpiteli ja kiusasi sekä uhkaillen hallitsi minua niin kauan kun asuin kotona, kunnes itsenäistyin. Sen jälkeen välit ovat olleet vaikeat ja on hankala löytää mitään juteltavaa tai yhteistä. Isäni ja sisareni ovat keskenään hyvää pataa ja tapaavat usein. Hänestä isä onnistui kasvattamaan itsensä kaltaisen, oman jatkeensa.
On turhauttavaa kuulla kommentteja "Vanhempia pitää kunnioittaa" tai "Sehän on sentään sun isäs." ym vastaavaa. Ihan kuin minun elämä ja aikani olisi arvoton ja se pitäisi käyttää alistumiseen ja narsistin palveluun. Ei pelkän sukulaisuuden takia pitäisi olla tekemisissä, jos ei tule toimeen ja on kuin yö ja päivä. Toinen on erityisherkkä ja toinen erityismulkku.
Päätin estää hänen mahdollisuudet ottaa yhteyttä, jotta pääsin irroittamaan hänen viimeisenkin otteensa minuun. Tämän päätöksen jälkeen olen ollut paljon onnellisempi kuin aikana, jolloin vielä pidimme yhteyttä. Vielä toisinaan pelkään mennä kauppaan, koska en halua törmätä häneen. Pelkään, että hän saa minut taas otteeseensa ja hallitsee minua. Nykyään osoitteeni ja yhteystietoni ovat salaiset. Toki en voi koskaan olla sataprosenttisen varma, etteikö joku sukulainen anna osoitettani kielloistani huolimatta. Pelko siitä, että en ole turvassa isältäni edes kotona juontaa juurensa siihen kun hän lapsuudessani kopioi kotiavaimeni. En usko, että tunnen turvallisuuden tunnetta koskaan ennen kuin hänestä on aika jättänyt. Vasta sitten pystyn hengittämään ilman puristavaa tunnetta rinnassa. Ainoa perintö jonka isäni on minulle jättänyt on arvet ja mustelmat, traumaperäinen stressihäiriö, masennus, paniikki ja ahdistushäiriö sekä pakko-oireet.
Olen surullinen, että minulla ei ole ollut eikä koskaan tule olemaam sitä isää, jonka olisin tarvinnut ja halunut. Isänpäivänä en aio juhlistaa isää. On eri asia tulla isäksi kuin olla isä. Sellaista minulla ei ole koskaan ollut.
En saanut isältä läheisyyttä, rakastavaa läsnäoloa saati rakkauden tunnustuksia, turvaa, hyväksyvää katsetta, kasvatusta, neuvoja, apua, kannustusta, tervettä miehen mallia tai hellyyttä. Hänen käsityksensä hellyydestä oli turpiin vetäminen, uhkailu ja koskemattomuuteni rikkominen tavalla, jonka piirteet kuvasi lähemmin insestistä koskettelua kuin viatonta isän hellyyttä. Olin isälleni vain vitsi, jonka nöyryyttämisestä hän nautti.
Hän oli minulle kauhuelokuvien hahmo. Haukkuminen, pelottelu, uhkailu, mitätöinti, pilkan kohteena oleminen, arvaamaton ja agressiivinen käytös, turvattomuus, vähättely, pahoinpitely, henkinen väkivalta ja laiminlyönti ajoi meidän välit karille. Alkoholillakin oli osuutta asiaan. Karkasin monesti isän luota, mutta hän sai minut aina kiinni. Apua ei voinut soittaa, koska lankapuhelinta ei ollut ja kännykässä oli salasana. Minut uhkailtiin hiljaiseksi. Elin pelossa. Hänen käytöksensä oli julkisilla paikoilla ja suvun kesken niin ristiriidassa hänen oikean luonteensa kanssa, että hämmennyin ja erehdyin luulemaan, että hän voisi muuttua.
Annoin tuhansia mahdollisuuksia isälleni parantaa välejämme. Pian odotukset kuitenkin loppuivat kun ymmärsin, että narsisti ei muutu. Kyllästyin joka vuotisiin teatraalisiin kulissijouluihin. En jaksanut kuunnella haukkumista ja halveksuntaa minusta ja äidistäni. Ei ole mukava käydä kylässä jos joka kerta valitetaan "miksi et koskaan käy kylässä." Päätin, että on parempi toteuttaa tämä valitus ja jätin menemättä.
Otin etäisyyden häneen kun tulin äidiksi, sillä haluan kasvattaa lapseni tasapainoiseksi. Tämä ei onnistu jos lapsi ei koe olevansa turvassa ukin luona kyläillessä. Halusin kitkeä kaikki epäterveet ihmiset pois lapseni elämästä vahingoittamasta häntä.
Vielä jonkin aikaa välien katkomisesta hän pelotteli minua kauhunsekaiseen paniikkiin ilmestymällä työpaikalleni ja kotioveni taakse varoittamatta. Muutin toiseen asuntoon ja pääsin lopulta eroon pelottelusta.
Narsisti-isä on ottanut myös elämäntehtäväkseen erottaa sisarukset toisistaan. Hän on kohdellut meitä aina eriarvoisesti, koska olisi halunnut, että synnyn pojaksi. Tuli hyvin varhaisessa lapsuudessa selväksi, etten ole mikään lempilapsi. Isä onnistui tässä sisarussuhteen hajottamisessa varsin erinomaisesti. Sisarukseni pahoinpiteli ja kiusasi sekä uhkaillen hallitsi minua niin kauan kun asuin kotona, kunnes itsenäistyin. Sen jälkeen välit ovat olleet vaikeat ja on hankala löytää mitään juteltavaa tai yhteistä. Isäni ja sisareni ovat keskenään hyvää pataa ja tapaavat usein. Hänestä isä onnistui kasvattamaan itsensä kaltaisen, oman jatkeensa.
On turhauttavaa kuulla kommentteja "Vanhempia pitää kunnioittaa" tai "Sehän on sentään sun isäs." ym vastaavaa. Ihan kuin minun elämä ja aikani olisi arvoton ja se pitäisi käyttää alistumiseen ja narsistin palveluun. Ei pelkän sukulaisuuden takia pitäisi olla tekemisissä, jos ei tule toimeen ja on kuin yö ja päivä. Toinen on erityisherkkä ja toinen erityismulkku.
Päätin estää hänen mahdollisuudet ottaa yhteyttä, jotta pääsin irroittamaan hänen viimeisenkin otteensa minuun. Tämän päätöksen jälkeen olen ollut paljon onnellisempi kuin aikana, jolloin vielä pidimme yhteyttä. Vielä toisinaan pelkään mennä kauppaan, koska en halua törmätä häneen. Pelkään, että hän saa minut taas otteeseensa ja hallitsee minua. Nykyään osoitteeni ja yhteystietoni ovat salaiset. Toki en voi koskaan olla sataprosenttisen varma, etteikö joku sukulainen anna osoitettani kielloistani huolimatta. Pelko siitä, että en ole turvassa isältäni edes kotona juontaa juurensa siihen kun hän lapsuudessani kopioi kotiavaimeni. En usko, että tunnen turvallisuuden tunnetta koskaan ennen kuin hänestä on aika jättänyt. Vasta sitten pystyn hengittämään ilman puristavaa tunnetta rinnassa. Ainoa perintö jonka isäni on minulle jättänyt on arvet ja mustelmat, traumaperäinen stressihäiriö, masennus, paniikki ja ahdistushäiriö sekä pakko-oireet.
Olen surullinen, että minulla ei ole ollut eikä koskaan tule olemaam sitä isää, jonka olisin tarvinnut ja halunut. Isänpäivänä en aio juhlistaa isää. On eri asia tulla isäksi kuin olla isä. Sellaista minulla ei ole koskaan ollut.
Kommentit
Lähetä kommentti