Malleilua itsetunnon parantamiseksi

En ole ennen ymmärtänyt miksi ihmisillä on niin paljon kuvia itsestään somessa. Olen kuitenkin ollut sen asian kanssa melko välinpitämätön, mutta kärjistettynä jotkut pitävät sitä jopa paheksuttavana huomionhakuana. Parisuhteissani on paheksuttu turhamaisuutta enkä ole saanut ottaa itsestäni edes kuvia. Sainpa kuitenkin idean, millä saan itsetuntoa kohotettua ja se on malleilu. Kuvien jakaminen ei enää olekaan niin vierasta kuin aiemmin. Nyt kun on sellaisia kuvia mitä kehtaa jakaa. Selfiet ym eivät ole oikein minun juttu. Johtunee varmaan siitä, että en ole itseottamiini kuviin koskaan tyytyväinen, enkä tiedä kumpi on ns. parempi puoleni.

Miksi sitten ryhdyin kameran toiselle puolelle keimailemaan? Asia jota ehkä salaa haaveilin jo kauan sitten, mutta pidin itseäni liian rumana ja kuoppasin idean ennen kuin vein asian ajatusta pidemmälle. Ihmisten kommentit pinnallisuudesta saivat lopulta minutkin uskomaan mallina olemisen ja mielenkiinnonkohteeni hölynpölynä. Lopulta kuitenkin keräsin rohkeuden ja lähdin haastamaan itseni siitä huolimatta, etten pidä itseäni edelleenkään erityisen viehättävänä. Kun ensimmäiseksi kuvaukseksi otti boudoirkuvat, ei muihin kuvauksiin meno olekaan enää yhtään jännittävää.

Haluan kohottaa itsetuntoa ja kun näkee itsestään kuvaajan ottamia otoksia, ehkä alkaa hyväksyä ne piirteet mitä inhoaa itsessää. Ajattelen, että kehoviha omaa vartaloa kohtaan voisi pikkuhiljaa tästä kadota. Se ei ole sittenkään turhamaista, vaan itseasiassa siinä on päinvastainen vaikutus. Ei inhoaisi nenäänsä, rumia hampaita, korkeaa hiusrajaa ja tummia silmänalusia enää niin paljon ja siirtäisi huomion niihin hyviin piirteisiin. Haluaisin oppia näkemään itseni kauniimmin ja hyväksyä heikkouksineen. Oppia näkemään yksityiskohtani kiehtovina persoonallisina piirteinä eikä vikoina. Varsinkin kun ne ovat asioita mitä en pysty muuttamaan. Uskon, että ajankuluessa voi nähdä kuvista miten itsevarmuus näkyy kun vertaa tuoreita kuvia vanhoihin. Ainakin niin kovasti toivon.