Kun yksinolo pelottaa

KOEN YKSIN OLLESSA PALJON TURVATTOMUUDEN TUNNETTA.

Olen miettinyt mistä tämä johtuu. En ole aikaisemmin havainnut tätä ongelmana, koska olen ollut parisuhteissa, jossa yksinolo on hyvin vähäistä verrattuna sinkkuuteen. Toki olen parisuhteessakin kokenut yksinäisyyttä ja turvattomuutta, mutta niinä aikoina pysytin asennoitumaan siihen hetkellisenä asiana. Nielin sen tunteen, koska en halunnut olla hankala kumppani. Olin se joka jousti. Sillä kumppaneilla oli läheisyyden määrästä eri käsitys kuin minulla, joten läheisyyttä oli vähemmän mitä koin tarpeelliseksi. Olen parisuhteissa tullut useita kertoja torjutuksi ja olen sen myötä tuntenut itseni vastenmieliseksi ja ällöttäväksi. En kuitenkaan halunnut tukahduttaa ketään takertumalla vain siksi, että minulla oli ongelma. Vaikka olen kokenut läheisyyden vähästä määrästä pahaa oloa, olen padonnut sen sisälle peittämällä mielipahan, että parisuhteet ei ole kärsineet. En ole halunnut näyttää heikkouttani. Kuitenkin itse olen kärsinyt tästä, vaikka se ei ole päällepäin näkynyt.

OLEN OPPINUT SIETÄMÄÄN JA PÄRJÄÄMÄÄN.

Syitä tähän turvattomuuden ja yksin olemisen pelon tunteeseen olen pohtinut. Vahvasti uskon, että tämä tunnereagtioni juontanee juurensa jo lapsuudesta, jolloin oli oppinut pärjäämään yksin kun aikuiselta ei saanut läsnäolon tuottamaa turvaa ja läheisyyttä. Perheemme suhteissa ja ympäristön ilmapiirissä ei ole ollut kehumista. Läheisyytemme on perustunut pelossa pitämiseen, eikä turvallisuuteen. En ole voinut luottaa aikuisiin, sisarukseen tai muihin lapsiin ja olen opetellut pärjäämään yksin, koska on pakko. Ei voinut luottaa kun itseensä, joten opettelin sietämään elämää ilman toisten hyväksyntää.

Tarpeeni läheisyydelle on niin voimakas, koska se on jäänyt lapsuudessa vähäiseksi tai sitä on saanut vain silloin kun aikuiselle sattui sopimaan. Olen tullut monia kertoja torjutuksi lapsena hakiessani läheisyyttää. Läheisyyden kaipuutani on mitätöity lapsena kuin rangaistuksena minua kohtaan niinkuin en olisi ansainnut sitä. En ole itse saanut vaikuttaa siihen koska saa läheisyyttä ja koska ei. Aikuinen on ollut se joka on hallinnut tilannetta. Eikä se vähä läheisyys ole ollut sellaista, mitä olisin halunnut sen olevan. Itse en koe kiusaamista edes läheisyytenä, mutta narsistilla on eri käsitys rakkaudenosoituksista. Toinen vanhemmista taas oli väsymykseltään poissaolevan oloinen.

HALuAN SAADA RAUHAN JA TURVALLISUUDEN ITSENI SEURASSA.

Palaten nykyhetkeen, nyt kuitenkin yksin oleminen on kokoaikaista pitkiä aikoja. Ei sillä, että edes haluaisin ketään kumppania seuraksi. En haluaisi tuntea tätä raastavaa oloa läheisyydenkaipuusta. Läheisyyttä olen kokeillut hakea jo aikoinaan liian monin kyseenalaisin keinoin irtosuhteilla, enkä saanut näistä mitään. Yhdenyön jutut eivät vaan ole minun juttu eivätkä ne korvaa läheisyyden puutetta. Läheisyyden pitäisi olla aitoa, eikä hakemalla haettua.

Nyt ymmärrän mitä exäni tarkoitti sillä, että en ole valmis parisuhteeseen ja minun pitäisi parantua, ennen kuin voin olla valmis suurustelemaan. Minun pitää ensin oppia rakastamaan itseäni. Tuntuu kuitenkin kamalan lohduttomalta, että niin monet miehet ajattelevat, että mielenterveyshäiriötä sairastavalla ei ole oikeutta rakkauteen. Pitäisi ensin olla valmis paketti. Ehkä minusta ei koskaan tule valmista ja olen tämän vuoksi tuomittu yksineläjäksi. Ei siinä, että yskin elämisessä olisi mitään pahaa. Tulen varmasti nauttimaan siitä kunhan opin pois turvattomuuden tunteesta ja tunnen oloni itsevarmemmaksi. Olisi silti kiva jos joku rakastaisi. Voin lohduttautua ajatuksella, että sentään Jumala rakastaa minua, vaikka koko maailma vihaisi. Silti kaipaisi jotain konkreettisempaa.

ISTE ITSENI PARAS YSTÄVÄ

Haluan päästä eroon tästä lapsuudessa omaksutusta vääristävästä turvattomuuden tunteen johdattelemasta läheisyyden kaipuusta ja heittää sen romukoppaan. Haluan uskaltaa vaatia ihmissuhteissa läheisyyttä ja asettaa itse ehtoni sille mitä parisuhteesta haluan. Haluaisin, että tätä kunnioitettaisiin. Tahdon oppia kertomaan tuntemukseni ilman hylätyksi tulemisen pelkoa. Kuitenkin nyt ensin tahdon olla yksin ja tuntea rauhallisen ja turvallisen olon myös itseni seurassa täysin riippumattomana muista ihmisistä ja heidän läheisyydestä. Sen sijaan, että surkuttelisin erossa puolisossa menettämääni parasta ystävää, voisin yrittää olla itse itseni paras ystävä.