VAATIIKO MUUT LIIKAA TÄYDELLISYYTTÄ, JOTTA VOIVAT HYVÄKSYÄ VAI RIITTÄÄKÖ KESKENERÄISYYS?
Minussa on asunut pelko koko ikäni. Pelko toteuttaa itseäni. Epäonnistumisen pelko. Hylätyksi tulemisen pelko. Riittämätön olo. Olen pelännyt asettaa itseni haavoittuvaksi. Uskonut, että oma tahtoni on humpuukkia ja itsekästä. Minuun on juurtunut toisten ihmisten totuudet, joissa en halua enää elää. Nyt kun saan jäsenneltyä ajatukseni ja ymmärrän tämän, mietin miksi olen antanut näin käydä itselleni. Ehkä minussa sitten on, jotain masokistisia piirteitä. Olen tottunut niihin lapsuuden aikaiseen tuttuun ja turvalliseen huonoon kohteluun, että niitä imee puoleensa vieläkin, koska erilainen tuntuisi niin vieraalta. Kyllähän sen tunnistan itsestäni, että keuja ei osaa ottaa vastaan. Se on niin poikkeavaa normaalsita, ettei siihen usko. En tietenkään ole tahtonut itselleni mitään huonoja kokemuksia. Jotenkin ihmeellisesti tuntuu kuin joku magneettinen voima vaan olisi vetänyt kaiken puoleeni. Nyt kun kirjoitan tätä tajusin, että kyseessä on selkeästikin tunnelukko, koska minuun on aina vaikuttanut pitävätkö muut minusta vai ei.
Vai olenko se sittenkin minä joka luulee muiden vaativan, ja siksi muuntautuu muiden odotuksiin. On kova tarve saada tuntea hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Tämä irtaannuttaa vaan kauemmaksi omasta itsestään, jos hyväksyntää haetaan miellyttämällä muita. Kaipuu on kova, koska sitä en ole saanut lapsuudessa silloin kun sitä olisi tarvinnut. Hyvä itsetunto syntyy hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Hyväksytyksi tuleminen olisi erityisen tärkeää, että voisi kehittyä terve mieli ja ehyt itsetunto. Joskus mietin onko hyväksynnän haluaminen liikaa vaadittu.
VOIKO TÄYTTÄ HYVÄKSYNTÄÄ EDES SAADA?
Yksikään mies ei ole kestänyt minua sellaisena kuin olen. Kaikki ovat yrittäneet muuttaa minua. Ei ole ketään kuka olisi kestänyt minua pahimmillani. Tukenut alamäissä. Miehet ovat aina halunneet minusta valmiin paketin ja ruusuilla tanssivan narussa vedettävän naisen. Kun en olekaan ollut tätä, olen saanut osakseni henkistä väkivaltaa. Perhesuhteissa olen myös kokenut pelkästään alistamista, jossa päätöksiäni koitetaan hallita. Jos olen erehtynyt ajattelemaan omilla aivoilla, ideoideni tilalle on aina istutettu uusia, koska omani ovat itsekkäitä ja epärealistisia. Kaikki ketkä elämässäni ovat olleet suurina vaikuttajina ovat ilmaisseet paheksuntaa halustani tuntea täyttymystä omien mielenkiinnon johdattamista saavutuksista. Sitä ei meidän suvussa suoda kenellekään. Meillä kunnioitetaan vaan marttyyrejä. Harmi kun omaa sukua ei voi valita. Tuntuu kuin olisi perheetön eikä kuuluisi minnekään.
Kuvittelin saavuttavani tavoitteet keskittämällä tekoni, arvoni, olemukseni yhteiskunnan arvostamiin asioihin. Luulin ehkä itsekin, että ne olivat mitä minä halusin, vaikka todellisuudessa muut halusivat sitä minusta. Muut ovat aina määritelleet miten tulisi elää, jottai voisin olla onnellinen. Miksi sitten en kykene tuntemaan täyttymystä mistään? Ei tällä muiden onnen eteen rehkimisellä kuitenkaan ajeta omia etuja. Omat tavoitteet on saattaneet muokkautua ympäristön painostuksesta ja asetettu niin mitä muut odottavat minusta. Koska en ole halunnut niitä tarpeeksi, en ole menestynyt. Pitää haluta koko sydämmestä jos haluaa asioiden toteutuvan.
hyvaksynta_2.jpg
HYVÄKSYTYKSI TULEMISEN TARVE RAJOITTAA ELÄMÄÄ OMIEN TOIVEIDEN JA MIELIPITEIDEN ESITTÄMISEN PELOSSA.
En haluaisi kenenkään muun määrittelevän minun arvoani. Yritän siksi kovasti päästä eroon hyväksynnän kaipuusta. Haluan olla itselleni täysin rehellinen ja miettiä mitä asioita haluan lähteä tavoittelemaan niin, että miellyttäisin vain ja ainoastaan itseäni. Haluaisin pikkuhiljaa alkaa hyväksymään omia piirteitä ja unelmia, mutta todellisuudessa häpeän niitä. Itseinho on niin suuri, että en usko edes ansaitsevani mitäåän. Liian pitkään olen luopunut omasta, että voisin sopeutua elämään muiden joukossa. Olen ymmärtänyt, että raskaampaa on elää valheessa kun olla erillainen ja yksin. Tällä kertaa haluaisin kokeilla olla yksin ja tehdä omia asioita. Jos vielä matkan varrelle sattuu astumaan henkilöitä, jotka tämän hyväksyvät, se on vain odottamaton yllätys. Haluan löytää kadottamani ihmisen sisältäni. Haluan tuntea itseni paremmin. Haluan luoda omaa elämää ilman kenenkään odotuksia ja vaatimuksia.
Miten ihmeessä saisi muut hyväksymään haaveeni kun itsekin häpeän niitä? Aina on joku joka asettuu haaveiden tielle ja kertoo mistä minun pitäisi haaveilla. Ehkä itsevarmuutta saisi hemmottelemalla itseään ja hankkii niitä asioita ja välineitä, millä voi kehittää omia piirteitä ja osaamista, sekä omia piirteitä. Itsensä hemmotteleminen on vaan niin vaikeaa, koska se syyllistää minua ja joku piru takaraivossa kuiskii miten itsekäs ihminen olen eikä kukaan arvosta minua. Tämä piru kylvää minuun sanomaa miten ihmisien arvostuksen saa vain kun tekee mitä muut käskee. On vaikea olla tuomitsematta itse omia tarpeita ja tunteita, kun muutkin ne tuomitsevat. Olisi kuitenkin mukava oppia hyväksymään oma tahto ilman syyllisyyttä, jotta voisin tuntea turvallista oloa yksin, nauttia omasta seurasta ja kohottaa itsetuntoa.
Kommentit
Lähetä kommentti