Siirry pääsisältöön

Älä pyydä olemassaoloasi anteeksi

Olin viime kesänä eräänä aamuna tulossa kaupasta kotiin ja kävellessäni verkkaiseen tahtiin, joku tuli takaa taluttaen pyörää ja kyseli suuntaohjeita pyydellen runsaasti anteeksi. Neuvoin oikean suunnan ja reitin. Hän vielä kiitteli ja pahoitteli.  Sanoin, että saahan sitä kysyä. Hän vielä pahoitteli, että tuli siihen pyörän kanssa häiritsemään ja talutti vierellä. 
Tunnistin tästä itseni aivan täysin. Olen tuntenut paljon syyllisyyttä siitä, että olen ihmisille taakaksi. Varsinkin jos joutuu pyytämään apua. Tulee olo, etten ole ansainnut apua. Edellisessä suhteessa oli paljon tilanteita, joista tunsin syyllisyyttä toisen kommentoidessa ankaraan sävyyn ja tuntui kuin en olisi osannut tehdä mitään oikein. Monesti löysin itseni pyytelemästä anteeksi. 
Huomasin pyöräilijän painivan samojen ongelmien kanssa ja hän jäi hetkeksi juttelemaan. Kuten olin arvellut, hänelläkin oli mielenterveyden kanssa ongelmia. Olimme samassa veneessä. Lähtiessään jatkamaan matkaa hän vielä pahoitteli vuolaasti. Totesin, ettei hänellä ole mitään anteeksipyydettävää ja rohkaisin pitämään puolensa. Toivottavasti hänelle tuli edes hieman arvokkaampi olo. 

Keräsin matkalla kotiin kukkia maljakkoon ja mietiskelin miten hämmentävää oli olla anteeksipyytelyjen kohteena. Olen aina ollut se joka pyytelee anteeksi. Olen pyydellyt anteeksi varmuuden vuoksi jo ennen kuin ihminen ehtii loukkaantua. Tämä kohtaaminen avasi silmiä paljon. Mietin olenko pyytänyt turhista asioista anteeksi suotta. En kokenut pyöräilijää millään lailla taakaksi tai häiriöksi. Ehkä minunkaan ei pitäisi tuntea niin suurta arvottomuutta kaikesta ja olettaa ihmisten loukkaantuvan.  Jospa koittaisin olla viljelemättä anteeksi sanaa niin paljon. 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun nukahtaminen on vaikeaa

Heräsin kakovaan ääneen ja pian löysinkin itseni kiskomasta oksentavaa kissaa niskasta uutuudenkarhealta nojatuoliltani huutaen tälle "EEIIII SIIHEN!". Tajusin kellon näyttävän vasta aamuyötä ja ajattelin mielessäni "Good morning neighbors".  Unettomuuteni ainoa syy ei ole kissojen öiset mekastukset. Olen oireillut unettomuutta jo raskaudesta lähtien ellen jo ennen sitä. Muistini vaan ei yletä sitä pidemmälle. Välillä on jaksoja jolloin nukun paremmin. Unettomiin aikoihin vaikuttaa kissojen ääniin havahtumisen lisäksi monet asiat. Vaikea raskaus ja yöpalan syönti pahoinvoinnin välttämiseksi pätkitti yöunia, vauva-ajan puolentoista tunnin syöttämis ajat ja synnytyksen jälkeinen masennus, vauvan kuorsaus, entisen puolison kuorsaus, taaperoajan yölliset painajaisten jälkeiset lohdutushetket, stressi ja toisen kumppanin kuorsaus, uusiutunut masennus, eron aiheuttama suru ja niin edellee. List goes on. Lyhyesti kiteytettynä elämä. Summa summarum oireilen siis kai...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Taloudellinen henkinenväkivalta kokemuksia

Raha vallan käyttönä ja taloudellisena henkisenä väkivaltana on vaikea tunnistaa. Sitä tulee ajatelleeksi, että tämä on vain tavallista riitaa rahasta.  Ei ole ollut helppoa kuunnella vuosia vierestä syyllistämistä miten piittaamaton ja alhainen olen kun käytin rahaa itseeni. Minulle kuitenkin ehjät siistit vaatteet ja ihonhoitotuotteet ovat aina kuuluneet perushygieniaan, mutta sitä tarvetta on yritetty koko ikäni väittää ongelmakäyttäytymisenä esiintyväksi minäkeskeisyydeksi. En ole ollut tasa-arvoisessa asemassa rahan käytön suhteen, vaan minun piti luopua omista tarpeista ja mahdollistaa omilla tuloilla kumppanin menot niin, että käytin kaikki omat rahani yhteisen talouden pyörittämiseen ja toiselle jäi kaikki rahat omaan käyttöönsä, oman lainan maksamiseen ja omiin harrastusvälineisiin. En ole voinut säästää tai sijoittaa omia rahoja saati käyttää niitä itseäni varten. Asunnon omistamisesta on ollut turha edes haaveilla. Samalla mahdollistin nämä samat asiat to...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Lapselle kehuja

VOIKO LAPSEN KEHUA PILALLE? Omassa lapsuudessa kehut olivat harvassa. Siitä huolimatta on ollut kuitenkin helppo oppia vanhemmudessa kehumaan omaa lasta.  Koska minkäänlaista mallia tähän en ole omasta lapsuudesta saanut, olen miettinyt miten kehun lastani oikealla tavalla. En halua, että lapsella tulee itsestään väärä käsitys, eikä häntä motivoi enää tehdä töitä kehittyäkseen jos kehun häntä vääristä asioista. SAAKO TOISTEN LAPSIA KEHUA? Kerran erehdyin sanomaan toisen äidin lasta kauniiksi ja hän oli sitä mieltä, että ei lapsen ulkonäköä kannata kehua vaan sanoisin mielummin miten fiksu ja älykäs tämä on. Se, että lasta kehuu kauniiksi ei tarkoita, että tämän itsetunto rakentuisi pelkän ulkonäön varaan. Olen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee myös ulkonäöstään kehuja, jotta tälle kasvaa terve kehonkuva itsestään ja itsetunto vahvistuu. Kyllähän se nyt minäkuvaan vaikuttaa jos ei ulkonäöstä saa omilta vanhemmilta kehuja. Sitä jää miettimään enkö ole kaunis tai kelpaa tämän n...
Lähetä kommentti
Lue lisää