TERVEEN IDENTITEETIN KEHITTYMINEN ON MONELLE PÄIVÄNSELVÄ ASIA, MUTTA KUN EI PÄÄSE KOKEILEMAAN OMIA MAHDOLLISUUKSIAAN OMIEN PIIRTEIDEN JA VAHVUUKSIEN KAUTTA, JOUTUU IDENTITEETTI KRIISIIN.
MINUN ON AINA OLLUT VAIKEA SANOA EI.
Ihmiset ovat huomanneet sen ja hyvyyttäni on käytetty hyväksi. Haluan aina, että muilla on mukavaa vaikka oman epämukavuuden kustannuksella ja myönnyn helposti. Tuntuu kuin oma identiteetti ei olisi koskaan kehittynyt vaan se on omaksuttu muiden odotuksista, koska minun on vaikea tuottaa muille pettymystä. Jos tuotan pettymyksen, koen suurta syyllisyyttä. Tämä on vaikuttanut suuresti minäkuvan kehitykseeän, eikä minulla ole ollut lapsuudessa, nuoruudessa eikä aikuisena parisuhteissakaan tilaa etsiä itseäni. Minulle on kehittynyt niin sanottu negatiivinen identiteetti moittimisen myötä.
Lapsena ja nuorena en saanut kannustusta vaan minun piti miellyttää vanhempia. Minulta vietiin pois omat mahdollisuudet ja vaihtoehdot ja annettiin tilalle odotukset. Parisuhteissa sama kaava toistui. Identiteetti ei pääse kehittymään jos kielletään kokeilemasta siipiään. Näin ollen olen elännyt peläten kaikkea. Etenkin omien tarpeiden näyttämistä, koska siitä tulee syyllinen olo, että olenko nyt hankala ihminen. On ollut valtava taakka kantaa toisten odotukset ja koittaanä täyttää niitä epäonnistuen. Jatkuvien epäonnistumisien myötä olen ajatellut ette minussa ole tarpeeksi älykkyyttä. En ole osannut lapsena ja nuorena kyseenalaistaa odotuksia ja nyt opittuna tapana se on kostautunut aikuisiällä.
Tämän vuoksi sietokykyni epäonnistimiselle on olematon ja mielenterveysongelmia on ollut koko elämän ajan. Ympärillä olevien ihmisten negatiiviset arvostelut ovat aina vaikuttaneet suuresti, koska identiteettini ei ole tarpeeksi vahva ja itsetuntoni ei ole kehittynyt kuten normaalisti kuuluisi. En ole oppinut arvostamaan itseäni tarpeeksi ja lapsena koin, että minulla ei ole samaa ihmisarvoa kun muilla. Nykyäänkin vielä tunnen itseni B-luokan kansalaiseksi, joka ei kuulu tähän yhteiskuntaan. Olen riippakivenä ylimääräisenä enkä sovi yhteiskunnan rakenteisiin. Olen se ylimääräinen, joka ei saa haluamaansa opislelu- tai työpaikkaa vaan jotuu tyytymään siihen, että ei ole paikkaa tässä yhteisössä. En koe olevani millään tavalla merkityksellinen ja tärkeä. Olen kuin laiva myrskyssä ilman majakan valoa.
img_20180525_182324.jpg
OLEN OPETELLUT PUOLUSTAMAAN OMIA MIELIPITEITÄ VASTA PARI VUOTTA.
Normaalisti tämän kehitysvaiheen pitäisi tapahtua lapsuudessa ja nuoruudessa. Jo uhmaikäisenä pelkäsin näyttää omaa tahtoani. Omien mielipiteiden puolustus on ottanut takapakkia parisuhteessa joka juuri loppui, koska päivittäin joka asia piti aina puolustaa ja perustella ratakiskosta, eikä sekään taannut aina hyväksyntää, joten oli pakko myöntyä. Lopulta en jakanut enää pitää puoliani väsytystaistelussa. Sain kuulla olevani hankala ja nihkeä ihminen kun osoitin omaa tahtoani. Tämä tuo turvattomuuden tunnetta ja usko tulevaisuuteen on olematon. Pelkään, että olen kehittymättömän identiteetin vuoksi liian riippuvainen muista ja pelkään yksin oloa. En totisesti halua olla ja vältän liikaa yhteydenpitoa, etten anna kenellekkään sellaista kuvaa. Toisaalta taas nautin yksinäisyydestä ja odotan kovasti itseni etsimisen matkaa.
MATKA MINUUTEEN ALKAA UUDELLEENRAKENTAMALLA OMAN IDENTITEETIN PIRSTALEISTA.
Alan etsiä omaa todellisuuttani ja miettimään mitä oikeasti haluan tavoitella. Toivon, että jokainen kenellä on kannustava perhe ja läheiset osaavat arvostaa sitä suuresti eikä pidä sitä itsestään selvyytenä. Kannustavalla ilmapiirillä on valtava vaikutus tasapainoiseen elämään.
Kommentit
Lähetä kommentti