Siirry pääsisältöön

Herkuttelua hyvällä omallatunnolla

Helteellä on vaikea pitää kiinni herkkupäivistä lapsen kanssa, kun sortuu helposti jäätelöön virkistymisen nimissä. On saatava jotain helpotusta oloon.  
Vältin sokerin antamista lapselle mahdollisimman pitkään. Herkuiksi oli rusinoita ja pähkinöitä. Ylisuoritin äitiyttä ja uuvuin täysin. Nykyään meiltä löytyy kaapista myös eineksiä ja puolivalmiita ruokia sekä herkkuja. Aina ei tarvitse kokkailla. Herkuttelunkin suhteen on löytynyt kultainen keskitie.
Päästiin ipanan kanssa testaamaan uutta Mehukattiluomupillimehua. Tätä mehua voinkin antaa lapselle hyvällä omatunnolla, vaikka ei olisikaan herkkupäivä. Mehukatin uutuuteen ei ole lisätty sokeria eikä mitään muutakaan makeutusainetta. Ja vieläpä ilman lisä- ja säilöntäaineita!
Muistan omasta lapsuudestani esanssisen päärynämehukatin, enkä sen jälkeen ole tullut ajatelleeksi sitä sopivana omalle lapselle. Sitten tutustuin näihin. Mehukatin luomupillimehussa nimittäin on korkea täysmehupitoisuus. Jopa 75-80%! Ei ollenkaan pöllömpää.
Tuomio:
Ei ollenkaan niin keinotekoisen makuisia kun oletin. Paljon laimeamman makuinen kun perusmehut. Itse lisään jo valmiisiinkin mehuihin hieman vettä, koska ovat minun makuuni liian voimakkaita vaikka eivät tiivistettä olekaan. Mehukatin luomupillimehut olivat juuri sopivia. Ipanallekin maistui.
Hauska idea on, että nämä voi nimetä, mutta mustekynä ei ainakaan tartu. 
Mehukattiluomu sivulle pääset tästä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun nukahtaminen on vaikeaa

Heräsin kakovaan ääneen ja pian löysinkin itseni kiskomasta oksentavaa kissaa niskasta uutuudenkarhealta nojatuoliltani huutaen tälle "EEIIII SIIHEN!". Tajusin kellon näyttävän vasta aamuyötä ja ajattelin mielessäni "Good morning neighbors".  Unettomuuteni ainoa syy ei ole kissojen öiset mekastukset. Olen oireillut unettomuutta jo raskaudesta lähtien ellen jo ennen sitä. Muistini vaan ei yletä sitä pidemmälle. Välillä on jaksoja jolloin nukun paremmin. Unettomiin aikoihin vaikuttaa kissojen ääniin havahtumisen lisäksi monet asiat. Vaikea raskaus ja yöpalan syönti pahoinvoinnin välttämiseksi pätkitti yöunia, vauva-ajan puolentoista tunnin syöttämis ajat ja synnytyksen jälkeinen masennus, vauvan kuorsaus, entisen puolison kuorsaus, taaperoajan yölliset painajaisten jälkeiset lohdutushetket, stressi ja toisen kumppanin kuorsaus, uusiutunut masennus, eron aiheuttama suru ja niin edellee. List goes on. Lyhyesti kiteytettynä elämä. Summa summarum oireilen siis kai...

Taloudellinen henkinenväkivalta kokemuksia

Raha vallan käyttönä ja taloudellisena henkisenä väkivaltana on vaikea tunnistaa. Sitä tulee ajatelleeksi, että tämä on vain tavallista riitaa rahasta.  Ei ole ollut helppoa kuunnella vuosia vierestä syyllistämistä miten piittaamaton ja alhainen olen kun käytin rahaa itseeni. Minulle kuitenkin ehjät siistit vaatteet ja ihonhoitotuotteet ovat aina kuuluneet perushygieniaan, mutta sitä tarvetta on yritetty koko ikäni väittää ongelmakäyttäytymisenä esiintyväksi minäkeskeisyydeksi. En ole ollut tasa-arvoisessa asemassa rahan käytön suhteen, vaan minun piti luopua omista tarpeista ja mahdollistaa omilla tuloilla kumppanin menot niin, että käytin kaikki omat rahani yhteisen talouden pyörittämiseen ja toiselle jäi kaikki rahat omaan käyttöönsä, oman lainan maksamiseen ja omiin harrastusvälineisiin. En ole voinut säästää tai sijoittaa omia rahoja saati käyttää niitä itseäni varten. Asunnon omistamisesta on ollut turha edes haaveilla. Samalla mahdollistin nämä samat asiat to...

Lapselle kehuja

VOIKO LAPSEN KEHUA PILALLE? Omassa lapsuudessa kehut olivat harvassa. Siitä huolimatta on ollut kuitenkin helppo oppia vanhemmudessa kehumaan omaa lasta.  Koska minkäänlaista mallia tähän en ole omasta lapsuudesta saanut, olen miettinyt miten kehun lastani oikealla tavalla. En halua, että lapsella tulee itsestään väärä käsitys, eikä häntä motivoi enää tehdä töitä kehittyäkseen jos kehun häntä vääristä asioista. SAAKO TOISTEN LAPSIA KEHUA? Kerran erehdyin sanomaan toisen äidin lasta kauniiksi ja hän oli sitä mieltä, että ei lapsen ulkonäköä kannata kehua vaan sanoisin mielummin miten fiksu ja älykäs tämä on. Se, että lasta kehuu kauniiksi ei tarkoita, että tämän itsetunto rakentuisi pelkän ulkonäön varaan. Olen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee myös ulkonäöstään kehuja, jotta tälle kasvaa terve kehonkuva itsestään ja itsetunto vahvistuu. Kyllähän se nyt minäkuvaan vaikuttaa jos ei ulkonäöstä saa omilta vanhemmilta kehuja. Sitä jää miettimään enkö ole kaunis tai kelpaa tämän n...