ON ASIOITA JOTKA KANNATTAA JÄTTÄÄ SANOMATTA MASENTUNEELLE LÄHEISELLE.
Kun sairauttani vähättelevältä saa kuulla, että "Sinullahan on kaikki hyvin. Kaverilla on syöpä ja hän se vasta on kovia joutunut kokemaan.", ei tiedä miten pitäisi reagoida. Olen ollut lähinnä järkyttynyt, ettei hän ole käsittänyt, että masennukseenkin kuolee ihmisiä, oman käden kautta. Psyykkisen sairauden vakavuuden vähättely on vihoviimeinen asia mitä masentuneena haluan kuulla.
"Et ole valmis parisuhteeseen kun sulla on selkeästi läpi käymättä keskeneräisiä asioita pään sisällä kun on masennus. Pidetään taukoa ja soittele sit kun olet terve." Sydän särkyi tästä lausahduksesta. Yritin selittää miten verrattavissa tämä on tilanteeseen, jossa hän joutuu sairaalaan enkä käy häntä katsomassa vaan sanon, että soittelee kun pääsee pois. Viesti meni perille ja päätettiin jatkaa suhdetta. Olisi toki pitänyt tajuta jo tässä vaiheessa ottaa juoksukengät jalkaan ja lähteä pois suhteesta.
"Kauankohan tämä sun tilanne vielä jatkuu"-lausahdus on usein tullut hyökkäävästi. Tämä syyllistävä kommentti tuo pahaa oloa. Eikö minulla ole lupaa sairastaa? Masennus kun ei ole mikään tahtotila, jonka voi reippaalla asenteella lopettaa ja päättää olla terve. En minä halua sairastaa. Koin jatkuvaa hoputusta miksen jo parane. Jatkuva "Se on päästä kiinni" hokeminen alkoi ärsyttää. Vastasin, että ei se palovammakaan ole päästä kiinni jos laittaa käden kuumalle liedelle ja päätät ettei tämä satu. Koen riittämättömyyden tunnetta ja syyllisyyttä, että olen tällainen ja muut joutuu sietämään tilaani.
Pakkoreipastajan roolin ottaneet ei käsitäkkään miten haitallista liikunnan tuputtaminen on. Viimeinen niitti arkkuun oli kun puoliso kysyi haluanko joululahjaksi kuukausikortin salille. Minun olisi pitänyt alkaa elämäntaparemonttia vääntämään. Suorituspakotteet aiheuttaa minussa vaan ahdistusta ja tilanne pahenee. Oloni meni entistä lamaannuttavampaan jamaan. Itsensä niskasta kiinni ottamia kommentit pahentaa huonoa oloa.
Suoritin kotitöitä joka päivä väkisin hampaat irvessä, koska en jaksanut kuunnella haukkumista ja jatkuvaa nälvimistä puolisolta. "Työt ennen huvia" oli hänen mottonsa. Itse olen lapsen myötä tullut armollisemmaksi kotitöiden tekemisessä ja asetan oman jaksamisen ja mielenterveyden siistin kodin edelle. Puolisoni ei ollut samaa mieltä. Imuroida pitää joka päivä ja jos tiskipöydällä on yksikin astia, valitukselle ei tule loppua. Minkäänlaista armoa ei tullut. Vertaaminen exään, joka ei muuta tehnytkään kun makasi sohvalla oli raivostuttavaa ja hän näki sohvalla makaamisen laiskuutena eikä lepäämisenä. Kun hän näki minut aktiivisena ja jatkuvasti jotain touhuavana minä kelpasin. Liian pitkiä aikoja sohvalla ei uskaltanut istua kun sai pelätä, että haukkuu minua saamattomaksi ja laiskaksi. Tämä patistaminen on pahentanut masennusta. Muiden pitäisi ymmärtää, että suoritan elämää puolikuntoisena puolella kapasiteetilla.
Kotona ei ole ollut tilaa masennukselle. Kaikki pahaolo on ollut pakko pitää sisällä. Purin huonon oloni kodin ulkopuolella ja automatkoja töihin ei itkemättä tehty. Paniikkikohtaukset, itkuisuis ja ahdistus olivat läsnä töissä joka päivä. Nyt en ole enää työkuntoinen ja makaan lamaantuneena kotona.
"On minullakin ollut masennusta ja minulle lenkkeily auttoi." Se hetki kun toisen suusta tulee jotain näin typerää tietää tasan tarkkaan, ettei hänellä harmainta aavistustakaan mitä masennus tarkoittaa. Hetkellinen väsymystila ja masennus kun eivät ole sama asia. Jos pari viikkoa jättää treenit välistä, koska ei huvita, on se normaalia masentuneisuutta mitä jokainen varmasti elämänsä aikana kokee.
"Et ole valmis parisuhteeseen kun sulla on selkeästi läpi käymättä keskeneräisiä asioita pään sisällä kun on masennus. Pidetään taukoa ja soittele sit kun olet terve." Sydän särkyi tästä lausahduksesta. Yritin selittää miten verrattavissa tämä on tilanteeseen, jossa hän joutuu sairaalaan enkä käy häntä katsomassa vaan sanon, että soittelee kun pääsee pois. Viesti meni perille ja päätettiin jatkaa suhdetta. Olisi toki pitänyt tajuta jo tässä vaiheessa ottaa juoksukengät jalkaan ja lähteä pois suhteesta.
"Kauankohan tämä sun tilanne vielä jatkuu"-lausahdus on usein tullut hyökkäävästi. Tämä syyllistävä kommentti tuo pahaa oloa. Eikö minulla ole lupaa sairastaa? Masennus kun ei ole mikään tahtotila, jonka voi reippaalla asenteella lopettaa ja päättää olla terve. En minä halua sairastaa. Koin jatkuvaa hoputusta miksen jo parane. Jatkuva "Se on päästä kiinni" hokeminen alkoi ärsyttää. Vastasin, että ei se palovammakaan ole päästä kiinni jos laittaa käden kuumalle liedelle ja päätät ettei tämä satu. Koen riittämättömyyden tunnetta ja syyllisyyttä, että olen tällainen ja muut joutuu sietämään tilaani.
Pakkoreipastajan roolin ottaneet ei käsitäkkään miten haitallista liikunnan tuputtaminen on. Viimeinen niitti arkkuun oli kun puoliso kysyi haluanko joululahjaksi kuukausikortin salille. Minun olisi pitänyt alkaa elämäntaparemonttia vääntämään. Suorituspakotteet aiheuttaa minussa vaan ahdistusta ja tilanne pahenee. Oloni meni entistä lamaannuttavampaan jamaan. Itsensä niskasta kiinni ottamia kommentit pahentaa huonoa oloa.
Suoritin kotitöitä joka päivä väkisin hampaat irvessä, koska en jaksanut kuunnella haukkumista ja jatkuvaa nälvimistä puolisolta. "Työt ennen huvia" oli hänen mottonsa. Itse olen lapsen myötä tullut armollisemmaksi kotitöiden tekemisessä ja asetan oman jaksamisen ja mielenterveyden siistin kodin edelle. Puolisoni ei ollut samaa mieltä. Imuroida pitää joka päivä ja jos tiskipöydällä on yksikin astia, valitukselle ei tule loppua. Minkäänlaista armoa ei tullut. Vertaaminen exään, joka ei muuta tehnytkään kun makasi sohvalla oli raivostuttavaa ja hän näki sohvalla makaamisen laiskuutena eikä lepäämisenä. Kun hän näki minut aktiivisena ja jatkuvasti jotain touhuavana minä kelpasin. Liian pitkiä aikoja sohvalla ei uskaltanut istua kun sai pelätä, että haukkuu minua saamattomaksi ja laiskaksi. Tämä patistaminen on pahentanut masennusta. Muiden pitäisi ymmärtää, että suoritan elämää puolikuntoisena puolella kapasiteetilla.
Kotona ei ole ollut tilaa masennukselle. Kaikki pahaolo on ollut pakko pitää sisällä. Purin huonon oloni kodin ulkopuolella ja automatkoja töihin ei itkemättä tehty. Paniikkikohtaukset, itkuisuis ja ahdistus olivat läsnä töissä joka päivä. Nyt en ole enää työkuntoinen ja makaan lamaantuneena kotona.
"On minullakin ollut masennusta ja minulle lenkkeily auttoi." Se hetki kun toisen suusta tulee jotain näin typerää tietää tasan tarkkaan, ettei hänellä harmainta aavistustakaan mitä masennus tarkoittaa. Hetkellinen väsymystila ja masennus kun eivät ole sama asia. Jos pari viikkoa jättää treenit välistä, koska ei huvita, on se normaalia masentuneisuutta mitä jokainen varmasti elämänsä aikana kokee.
Kommentit
Lähetä kommentti