Siirry pääsisältöön

Saako lapsen kuvia jakaa?

Antoiko lapsesi kuvausluvan?

Olen lähiaikoina kiittittänyt huomiota miten vanhemmat julkaisevat lapsiensa kuvia somessa. Olen ollut lapseni kuvien kanssa hyvin varovainen ja en juuri laita hänestä kuvia mihinkään. Joskus harvoin saatan laittaa hänen luvalla jos kuva on oikein edustava ja onnistunut. Vältän kaikin keinoin, että en aiheuta lapselle julkista häpeää ja sosiaalista nöyryytystä. Minua nimittäin ahdistaa ajatus, että julkaistuista kuvista voisi tulla jälkeenpäin ongelmia lapselle esimerkiksi kiusaamista. 

Missä menee lasten kuvien julkaisemisen raja?

Eniten minua on häirinnyt se, että jotkut vanhemmat kuvittelevat omistavansa lapsen yksityisyyden. Tämä hämmennys minussa on ilmeentynyt tapauksissa, jossa julkisille sometileille laitetaan kuvia taaperosta joka istuu potalla tarpeillaan ja kuvatekstissä kehutaan miten uusia asioita äidin mussukka on oppinut. Ymmärrän, että oma kullanmuru on se maailman kaunein ja suloisin, mutta ulkopuolisen silmin kuvassa näkyy silmät puoliummessa, räkäposkella kuola suusta vaahdoten raivolla kakkaa ängistävä ipana. 

Miltä sinusta tuntuisi jos vanhempasi lataisivat sinusta kylpykuvan nettiin?

Pitäisi aina pitää mielessä, ettei kuvat häviä netistä vaikka ne poistaakin. Kuvat näkyy edelleen hakukoneissa, eikä kukaan voi tietää käyttääkö joku harmitonta kuvaa väärin ja kenen käsiin kuvat joutuvat saati miten laajalle kuvat leviävät. En sano, että lapsikuvien julkaisu pitäisi kieltää. Jokainen päättäköön itse mihin vetää rajan tässä asiassa, mutta toivon, että tähänkin löytyy kultainen keskitie ja harkintaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin esittely

Kaikkein vaikeinta minulle on kirjoittaa julkaisukelpoista esittelyä. Miksikö? Koska en edes tiedä kuka olen. Minulla ei ole harmainta tai minkään muun väristä aavistustakaan miten esittely kuuluisi kirjoittaa, joten aloitan kertomaan millä aihealueella blogini sisältö liikkuu. Tekstin tuottaminen itsestäni oli minulle ennen haastavaa. Nyt olen ajautunut elämässä pisteeseen, joka saa minut kyseenalaistamaan asioita.  Olen nuoresta iästä huolimatta vaikeiden elämäntapahtumien ja -muutosten myötä tullut kriisiin ja ajatuksia alkaa virtata päähäni. Kadotin palan itsestäni aina jokaisen elämänmuutoksen polulle ja nyt lähden kokoamaan itseäni pirstaleista. Menneisyyteni on täynnä haamuja, jotka haluaisin jo päästää kummittelemasta tuonpuoleiseen. Minun täytyt saada purkaa ajatukset sanoiksi ja selvittää miksi oikeasti olen edes olemassa. On aika alkaa hoitamaan omaa sielua, tutkia omia tarpeita ja löytää kadonnut intohimoni, eheytyä ja parantua, opetella tuntemaan itseni paremmin ja us

Ahdistus- ja paniikkihäiriö sekä pakko-oireet

Miten paniikkihäiriö, ahdistus ja pakko-oireet ilmenee?  MONILLA VOI OLLA ENNAKKOLUULOJA AIHEESTA JA MONELLE SE VOI OLLA JOPA TÄYSIN TUNTEMATON. HALUAN KERTOA MITEN JÄNNITTÄMINEN MINUSSA ILMENEE AHDISTUKSENA JA SEN TUOMINA OIREINA.  Ulospäin vaikutan ihan tavalliselta naiselta. Päältäpäin katsottuna kenenkään on mahdoton tietää millaisia oireita minulla on . Ihmisillä on tapana komentoida oudosti tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä hulluiksi ja mielenterveyshäiriöisiksi, vaikka heillä ei olisi mitään oireita saati diagnoosia. Siinä samassa he laittavat samaan kategoriaan kaikki mikä kuuluu mielenterveyshäiriöiden alle oli se sitten vaikea psykoosi tai lievä masennus. Sama kuin laittaisi flunssan ja syövän samaan kategoriaan. Joka tapauksessa kirjoitukseni tarkoitus on kertoa avoimesti oireista ja tuoda ymmärrystä typerien letkautusten heittelijöille sekä olla vertaistukena muille samaa kokeville tai kokeneille.  Jännitän paljon kaikenlaisia asioita. Jos kyseessä ei ole rut

Ylireagoiva hankala ämmä

"Miksi aina ylireagoit?"  Näitä lauseita usein olen kuullut elämäni aikana kun olen loukkaantunut. Olenko vain ylianalysoinut tilanteen ja onko kaikki vaan minun pääni sisällä? Olenko tulossa hulluksi? Kyse ei ole kuvitelmasta tai tyhmyydestä. Se on herkkyyttä. Se on intuitio. Olen pikkuhiljaa alkanut luottaa kuudenteen aistiini ja huomannut, että onhan se loppupeleissä aina pitänyt paikkansa, vaikka olisin saanut hankalan ihmisen leiman. Vaikeinta on, etten halua vaikean ihmisen leimaa ja oman arvoni kustannuksella olen kiltti muille. Haluan hyväksyntää. "Älä ole tuollainen. Älä viitsi. Älä ole hankala."  Olen vasta pari vuotta opetellut puolustamaan rajojani. Ennen sanoin kaikkeen kyllä. Olin vaikeassa parisuhteessa, jossa ei riittänyt sana "ei", vaan kaikki piti perustella. Jatkuva itsensä puolustaminen ja perusteleminen oli väsyttävää, suorastaan uuvuttavaa. Lopulta jatkuva rajojeni maahan polkeminen sai oloni tuntumaan pieneltä ja turhalta. S