Siirry pääsisältöön

Laihuusviha

Voin sanoa että positiiviset kehut vartalostani koko elämäni aikana on laskettavissa kahden ellei jopa yhden käden sormilla. 
Haluaisin kertoa omista kokemuksistani laihuuteen ja siihen liittyvään laihuusvihaan mitä olen kokenut.
Paljon on ollut bodypositive-ilmiötä somessa ja tuntuu, että se on koskettanut paljon normaali ja ylipainoisia, mutta nyt en käsittele tässä postauksessa sitä  sillä minulla on kokemusta vaan laihana ja normaalipainoisena olemisesta.

Laihuuteen kohdistuu vihaa ja negatiivista kommentointia. Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni saanut kuulla painostani ikäviä kommentteja ja vartaloni haukkumista. Olen saanut kuulla miten poikamainen vartalo minulla on koska olen pitkä ja hoikka. Itsetuntoani on tallattu jo pienestä lapsesta asti. On päivitelty syönkö tarpeeksi ja miten pidän itseäni nälässä. Minua on lapsena vertailtu muihin lapsiin ja ihmetelty miksen voi olla kuin he. Todellisuudessa olen syönyt isoja tai normaaleja annoksia niinkuin kasvavan lapsen ja nuoren on kuulunut syödäkin. Aina on ollut joku joka on ollut huolissaan painostani. Nämä kommentit ovat saaneet minut häpeämään itseäni ja tuntemaan, etten ole tarpeeksi tyttömäinen ja naisellinen vaikka itseäni naisena pidän.

Itsetunto ja painoindeksilukemat yhtä matalalla.

Painoindeksini on ollut suurimman osan elämästäni alipainon puolella.
Olen yrittänyt miettiä millä oikeudella laihat ihmiset ovat vapaata riistaa kommentoinnille heidän painostaan. Eikä kyse ole kehuista vaan päin vastoin. Olen kokenut ihmetelyä miten riuku on, miten luiset ranteet tai lommoposket. Minulla on kapeat hartiat ja siro luusto. Tällainen olen aina ollut enkä voi vartalonmallilleni yhtään mitään kuten en silmieni värillekään vaikkei se kaikkia miellytäkään. En vaan saa päähäni mistä tämä huono käytös ihmisissä kumpuaa.

Muistan kun 17-vuotiaana ensimmäistä kertaa koskaan minun puoliani pidettiin. Olin silloin kesätöissä ja asiakkaani kommentoi minun painoa rumasti "Hyi miten laiha. Syötkö koskaan mitään?"
Pomoni kuuli tämän ja sanoi miten rumasti tuo oli sanottu ja kertoi minulle, että olen hyvä tällaisena eikä pidä välittää mitä muut sanovat. En tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua sillä olin jo niin tottunut painoni arvosteluun, etten osannut ottaa kehuja vastaan. Pidättelin vaan itkua. Se kun oli ensimmäinen kerta kun kukaan koskaan sanoo vartalostani mitään positiivista. 
Huomasin, että tämä kommentointi loppui lapsen saannin jälkeen kun raskaudesta jäi 10 kiloa. Laihan tytön identiteettiä ei silti noin vaan karisteta pois. Tiedän, että jos olisin liikunnallinen, palautuisin taas alipainoideksi mikä on minun vartalotyypilleni ihan normaalipaino vaikkei niinkään painoindeksin mukaan. Sen sijaan herkkuaddiktiosta irtipääseminen ei tällaisena "läpipaskojana" (anteeksi karkea kielenkäyttö) ole kovin motivoivaa. Varsinkin kun pelkään, että ilkeä kommentointi alkaa taas jos aloitan terveelliset elämäntavat. Ihmisiä ei tunnu häiritsevän pehmeä vatsani ja peppuni ja epäterveelliset elämäntavat, mutta auta armias jos haluaisin kiinteytyä ja syödä välillä kasvisruokaa. Olen kyllä huomannut, että herkuttelu tekee minut väsyneeksi. Jotain muutosta ruokavaliooni on haettava. Tästä voinkin kirjoittaa ihan eri postauksessa.

Laihojen haukkuminen ei ole yhtään sen sallitumpaa kuin ylipainoisten. Hoikka ihminen varmasti itsekin tietää olevansa hoikka. Siitä mainitseminen on täysin turhaa. On julmaa ja surullista miten jotkut kokevat laihan vähemmän naisellisiksi kuin normaali tai ylipainoisen. Vartalon malli ei tee kenestäkään vähemmän tai enemmän naista. Kaikki naisten vartalot ovat naisellisia sellaisena kuin ovat. Kehon rakenteita vaan on erilaisia. Laihat vartalot ovat ihan yhtä terveitä kuin mitkä tahansa muut vartalot. Laihuus ei aina tarkoita anorektistä epätervettä vartaloa.
Laihuus voi olla geeneissä ja ruuansulatuksessa eikä laihuus automaattisesti ole joku anorektinen tila. Joten jätetään se alistava kommentointi ja toisten vartalojen arvostelu pois.

Toivottavasti ihmiset alkaisivat enemmän miettimään mitä suustaan päästävät ja opettelisivat pitämään mölyt mahassaan. Kenenkään ei pitäisi joutua kuuntelemaan sitä, että ei kelvata ja olla oikeanlaisia. Sillä me olemme mitä olemme. Oikeanlaisia juuri sellaisessa vartalossa missä olemme.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin esittely

Kaikkein vaikeinta minulle on kirjoittaa julkaisukelpoista esittelyä. Miksikö? Koska en edes tiedä kuka olen. Minulla ei ole harmainta tai minkään muun väristä aavistustakaan miten esittely kuuluisi kirjoittaa, joten aloitan kertomaan millä aihealueella blogini sisältö liikkuu. Tekstin tuottaminen itsestäni oli minulle ennen haastavaa. Nyt olen ajautunut elämässä pisteeseen, joka saa minut kyseenalaistamaan asioita.  Olen nuoresta iästä huolimatta vaikeiden elämäntapahtumien ja -muutosten myötä tullut kriisiin ja ajatuksia alkaa virtata päähäni. Kadotin palan itsestäni aina jokaisen elämänmuutoksen polulle ja nyt lähden kokoamaan itseäni pirstaleista. Menneisyyteni on täynnä haamuja, jotka haluaisin jo päästää kummittelemasta tuonpuoleiseen. Minun täytyt saada purkaa ajatukset sanoiksi ja selvittää miksi oikeasti olen edes olemassa. On aika alkaa hoitamaan omaa sielua, tutkia omia tarpeita ja löytää kadonnut intohimoni, eheytyä ja parantua, opetella tuntemaan itseni paremmin ja us

Ahdistus- ja paniikkihäiriö sekä pakko-oireet

Miten paniikkihäiriö, ahdistus ja pakko-oireet ilmenee?  MONILLA VOI OLLA ENNAKKOLUULOJA AIHEESTA JA MONELLE SE VOI OLLA JOPA TÄYSIN TUNTEMATON. HALUAN KERTOA MITEN JÄNNITTÄMINEN MINUSSA ILMENEE AHDISTUKSENA JA SEN TUOMINA OIREINA.  Ulospäin vaikutan ihan tavalliselta naiselta. Päältäpäin katsottuna kenenkään on mahdoton tietää millaisia oireita minulla on . Ihmisillä on tapana komentoida oudosti tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä hulluiksi ja mielenterveyshäiriöisiksi, vaikka heillä ei olisi mitään oireita saati diagnoosia. Siinä samassa he laittavat samaan kategoriaan kaikki mikä kuuluu mielenterveyshäiriöiden alle oli se sitten vaikea psykoosi tai lievä masennus. Sama kuin laittaisi flunssan ja syövän samaan kategoriaan. Joka tapauksessa kirjoitukseni tarkoitus on kertoa avoimesti oireista ja tuoda ymmärrystä typerien letkautusten heittelijöille sekä olla vertaistukena muille samaa kokeville tai kokeneille.  Jännitän paljon kaikenlaisia asioita. Jos kyseessä ei ole rut

Ylireagoiva hankala ämmä

"Miksi aina ylireagoit?"  Näitä lauseita usein olen kuullut elämäni aikana kun olen loukkaantunut. Olenko vain ylianalysoinut tilanteen ja onko kaikki vaan minun pääni sisällä? Olenko tulossa hulluksi? Kyse ei ole kuvitelmasta tai tyhmyydestä. Se on herkkyyttä. Se on intuitio. Olen pikkuhiljaa alkanut luottaa kuudenteen aistiini ja huomannut, että onhan se loppupeleissä aina pitänyt paikkansa, vaikka olisin saanut hankalan ihmisen leiman. Vaikeinta on, etten halua vaikean ihmisen leimaa ja oman arvoni kustannuksella olen kiltti muille. Haluan hyväksyntää. "Älä ole tuollainen. Älä viitsi. Älä ole hankala."  Olen vasta pari vuotta opetellut puolustamaan rajojani. Ennen sanoin kaikkeen kyllä. Olin vaikeassa parisuhteessa, jossa ei riittänyt sana "ei", vaan kaikki piti perustella. Jatkuva itsensä puolustaminen ja perusteleminen oli väsyttävää, suorastaan uuvuttavaa. Lopulta jatkuva rajojeni maahan polkeminen sai oloni tuntumaan pieneltä ja turhalta. S