Siirry pääsisältöön

Laihuusviha

Voin sanoa että positiiviset kehut vartalostani koko elämäni aikana on laskettavissa kahden ellei jopa yhden käden sormilla. 
Haluaisin kertoa omista kokemuksistani laihuuteen ja siihen liittyvään laihuusvihaan mitä olen kokenut.
Paljon on ollut bodypositive-ilmiötä somessa ja tuntuu, että se on koskettanut paljon normaali ja ylipainoisia, mutta nyt en käsittele tässä postauksessa sitä  sillä minulla on kokemusta vaan laihana ja normaalipainoisena olemisesta.

Laihuuteen kohdistuu vihaa ja negatiivista kommentointia. Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni saanut kuulla painostani ikäviä kommentteja ja vartaloni haukkumista. Olen saanut kuulla miten poikamainen vartalo minulla on koska olen pitkä ja hoikka. Itsetuntoani on tallattu jo pienestä lapsesta asti. On päivitelty syönkö tarpeeksi ja miten pidän itseäni nälässä. Minua on lapsena vertailtu muihin lapsiin ja ihmetelty miksen voi olla kuin he. Todellisuudessa olen syönyt isoja tai normaaleja annoksia niinkuin kasvavan lapsen ja nuoren on kuulunut syödäkin. Aina on ollut joku joka on ollut huolissaan painostani. Nämä kommentit ovat saaneet minut häpeämään itseäni ja tuntemaan, etten ole tarpeeksi tyttömäinen ja naisellinen vaikka itseäni naisena pidän.

Itsetunto ja painoindeksilukemat yhtä matalalla.

Painoindeksini on ollut suurimman osan elämästäni alipainon puolella.
Olen yrittänyt miettiä millä oikeudella laihat ihmiset ovat vapaata riistaa kommentoinnille heidän painostaan. Eikä kyse ole kehuista vaan päin vastoin. Olen kokenut ihmetelyä miten riuku on, miten luiset ranteet tai lommoposket. Minulla on kapeat hartiat ja siro luusto. Tällainen olen aina ollut enkä voi vartalonmallilleni yhtään mitään kuten en silmieni värillekään vaikkei se kaikkia miellytäkään. En vaan saa päähäni mistä tämä huono käytös ihmisissä kumpuaa.

Muistan kun 17-vuotiaana ensimmäistä kertaa koskaan minun puoliani pidettiin. Olin silloin kesätöissä ja asiakkaani kommentoi minun painoa rumasti "Hyi miten laiha. Syötkö koskaan mitään?"
Pomoni kuuli tämän ja sanoi miten rumasti tuo oli sanottu ja kertoi minulle, että olen hyvä tällaisena eikä pidä välittää mitä muut sanovat. En tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua sillä olin jo niin tottunut painoni arvosteluun, etten osannut ottaa kehuja vastaan. Pidättelin vaan itkua. Se kun oli ensimmäinen kerta kun kukaan koskaan sanoo vartalostani mitään positiivista. 
Huomasin, että tämä kommentointi loppui lapsen saannin jälkeen kun raskaudesta jäi 10 kiloa. Laihan tytön identiteettiä ei silti noin vaan karisteta pois. Tiedän, että jos olisin liikunnallinen, palautuisin taas alipainoideksi mikä on minun vartalotyypilleni ihan normaalipaino vaikkei niinkään painoindeksin mukaan. Sen sijaan herkkuaddiktiosta irtipääseminen ei tällaisena "läpipaskojana" (anteeksi karkea kielenkäyttö) ole kovin motivoivaa. Varsinkin kun pelkään, että ilkeä kommentointi alkaa taas jos aloitan terveelliset elämäntavat. Ihmisiä ei tunnu häiritsevän pehmeä vatsani ja peppuni ja epäterveelliset elämäntavat, mutta auta armias jos haluaisin kiinteytyä ja syödä välillä kasvisruokaa. Olen kyllä huomannut, että herkuttelu tekee minut väsyneeksi. Jotain muutosta ruokavaliooni on haettava. Tästä voinkin kirjoittaa ihan eri postauksessa.

Laihojen haukkuminen ei ole yhtään sen sallitumpaa kuin ylipainoisten. Hoikka ihminen varmasti itsekin tietää olevansa hoikka. Siitä mainitseminen on täysin turhaa. On julmaa ja surullista miten jotkut kokevat laihan vähemmän naisellisiksi kuin normaali tai ylipainoisen. Vartalon malli ei tee kenestäkään vähemmän tai enemmän naista. Kaikki naisten vartalot ovat naisellisia sellaisena kuin ovat. Kehon rakenteita vaan on erilaisia. Laihat vartalot ovat ihan yhtä terveitä kuin mitkä tahansa muut vartalot. Laihuus ei aina tarkoita anorektistä epätervettä vartaloa.
Laihuus voi olla geeneissä ja ruuansulatuksessa eikä laihuus automaattisesti ole joku anorektinen tila. Joten jätetään se alistava kommentointi ja toisten vartalojen arvostelu pois.

Toivottavasti ihmiset alkaisivat enemmän miettimään mitä suustaan päästävät ja opettelisivat pitämään mölyt mahassaan. Kenenkään ei pitäisi joutua kuuntelemaan sitä, että ei kelvata ja olla oikeanlaisia. Sillä me olemme mitä olemme. Oikeanlaisia juuri sellaisessa vartalossa missä olemme.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun nukahtaminen on vaikeaa

Heräsin kakovaan ääneen ja pian löysinkin itseni kiskomasta oksentavaa kissaa niskasta uutuudenkarhealta nojatuoliltani huutaen tälle "EEIIII SIIHEN!". Tajusin kellon näyttävän vasta aamuyötä ja ajattelin mielessäni "Good morning neighbors".  Unettomuuteni ainoa syy ei ole kissojen öiset mekastukset. Olen oireillut unettomuutta jo raskaudesta lähtien ellen jo ennen sitä. Muistini vaan ei yletä sitä pidemmälle. Välillä on jaksoja jolloin nukun paremmin. Unettomiin aikoihin vaikuttaa kissojen ääniin havahtumisen lisäksi monet asiat. Vaikea raskaus ja yöpalan syönti pahoinvoinnin välttämiseksi pätkitti yöunia, vauva-ajan puolentoista tunnin syöttämis ajat ja synnytyksen jälkeinen masennus, vauvan kuorsaus, entisen puolison kuorsaus, taaperoajan yölliset painajaisten jälkeiset lohdutushetket, stressi ja toisen kumppanin kuorsaus, uusiutunut masennus, eron aiheuttama suru ja niin edellee. List goes on. Lyhyesti kiteytettynä elämä. Summa summarum oireilen siis kai...

Taakkana syyllisyyden tunne

MISTÄ SYYLLISYYDEN TUNNE JOHTUU? Syyllisyyden tunteet juontavat juurensa jo lapsuudesta ja ympäristön ilmapiiristä, jolloin on syyttänyt kaikesta pahasta itseään vaikka ei ole ymmärtänyt tapahtumien syytä. Myöhemmin sitä on päässyt jyvälle, että ei mikään ollutkaan minun vikani. Toisten virheet on vain siirretty minun kannettavaksi ylisyyllistämällä. Olen harhaanjohtanut itseäni kantamaan toisten syyllisyyden omani lisäksi. Vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää, syyllisyyden tunto on voimakas. Myös jälkeeni jättämä elämäni narsistien keskellä on saanut syyllisyydentunteen siipien alle voimakkaasti tuulta. Sellaisessa tilanteessa alkaa itsekin uskoa olevansa paha, vaikka ei oikeasti olisi tehnyt mitään väärää.  Monet myrkylliset ihmissuhteet ja perhesuhteet ovat sisältäneet vertailua toisiin, joka on aiheuttanut syyllisen olon jo pelkästä olemassa olostani. Empaattisuus ja miellyttämisenhalu on omiaan tuottamaan riittämätöntä oloa ja sitä huomaa pian pyytävänsä anteeksi kai...

Mistä tunnistaa valehtelijan

Olen mietiskellyt mistä tunnistaa valhtelijat. Uskon ihmisten rehellisyyteen aidosti, ellei joku anna minulle aihetta epäilyyn. Olen niin hyväuskoinen ihminen, että minua on helppo jymäyttää. En välttämättä edes tunnista onko ihminen tosissaan vai vitsaileeko. Varsinkaan silloin jos näyttää pokerinaamaa, mutta silti on tarkoittanut asian vitsinä tai huijauksena. Valhe on vaikeampi tunnistaa. Itse en edes osaa valehdella ja minulle tuottaa vaikeuksia järjestää yllätyksiä. Jään niistä aina kiinni, koska en osaa kertoa pieniä valkoisia valheita piilottaakseni yllätyksen. Naamastani näkee samantien jos koitan jekuttaa. Omatunto vääntää naaman syylliseen ilmeeseen.  Olen pitänyt arveluttavana sitä, kun toinen on pyytänyt minua valehtelemaan puolestaan hänen lähipiirilleen, koska ei ole halunnut jäädä kiinni valkoisesta valheesta. En ole tähän suostunut. Samasta suusta suolletaan liioiteltuja tarinoita joissa on runsaasti värikynää. Mietin puhuuko hän samalla tavalla minulle, jos kert...