Meillä oli 3,5v ipanan kanssa keskustelu lohduttamisesta. Hän muisteli illalla päivän tapahtumia ja kertoi miten oli tippunut sohvalta ja äiti lohdutti. Sitten tuli lause joka sai niskakarvani nousemaan pystyyn;"Mutta isi ei ota syliin. Isin luona ei pääse syliin ennen kun on lauhoittunut."
Lapsi tarvitsee syliä rauhoittuakseen. Oli kyseessä uhmakiukku tai suru, syli on meillä aina avoinna. Lapsi ei yksin kykene käsittelemään negatiivisia tunteita vaan tarvitsee siihen aikuisen apua. Lapsella ei ole mitään sisäänrakennettua kykyä käsitellä tunteita vaan aikuisen tehtävä on opettaa se.
Jos lapsi laitetaan yksin jäähylle rauhoittumaan raivon vallassa, se ei opi siitä mitään. Päin vastoi hän kokee hylkäämisen tunteen ja lapsi oppii, että rakkaudelle on asetettu rajat ja häntä rakastetaan vain kun hän on hyvällä tuulella. Hän ei opi tunnistamaan tunteita saati saa keinoja niiden käsityelyyn. Tämä on todella surullista ja luo turvattomuutta.
Vaikka vanhemmat varmasti erottavat mikä on surullista itkua ja mikä uhmaa. Ei lapsi tätä erota. Niin kuin keskustelustamme ipanan kanssa selvisi, että kyse on tilanteesta, jossa lohdutetaan lapsen säikähdykseen kaatumisesta. Lapsi veti johtopäätöksen, että isä ei olisi lohduttanut, sillä hän sotkee tilanteen vastaaviin uhmatilanteisiin, jossa hän ei ole saanut syliä ennen rauhoittumista. Lapsi kyllä saa isältäänkin lohdutusta.
Mielestäni lapsen täytyy saada tuntea olonsa rakastetuksi ja hyväksytykai kaikkine puolineen. Ei se sylin tarve siitä vähene oli olo iloinen tai kiukkuinen. Mielestäni syli ja lohdutus tuo lapselle turvallisen paikan ja olon purkaa tunteita tai opetella tunteiden käsittelyä. Tämä ei poissulje rajojen asettamista.
Lapsen kehitykselle on vain haittaa jos lapselle annetaan ymmärtää, että tunteet on väärin ja pahasta. Pienelle lapselle kun nämä tunteiden ilmaisukeinot vielä ovat niin tuntemattomia. Vanhemman tehtävä on selittää lapselle se tunne. Se on otettava vastaan, eikä hyljättävä lasta nurkkaan rauhoittumaan ja palattava asiaan sitten kun tilanne on jo mennyt ohi. Rauhoittumisen jälkeen voi sitten kertoa keinoja lapselle miten voisi toimia. Raivon vallassa kun lapsi ei välttämättä kykene kuuntelemaan. Tärkeintä olisi ettei jätetä yksin tunnemyeskyn kanssa ilman mitään selitystä.
En käsitä miksi sylistä ja sylittömyydestä puhutaan palkintona tai rangaistuksena. Syli ja lohdutus ei liity tähän mitenkään. Ikään kuin lapsen pitäisi itsestään ilman minkäänlaista ymmärrystä pystyä rauhoittumaan yksin. Kuulostaa kohtuuttomalta ja sitä se on. Lapsen kun ei ole mitään pikkuaikuisia. He eivät osaa säädellä tunteita. Lapsi ei kasva kieroon kosketuksesta ja rakkaudesta. Sitä ei voi antaa liikaa. Kerron pienelle ihmeelleni joka päivä miten kallisarvoinen ja tärkeä hän on ja miten paljon häntä rakastan.
Kommentit
Lähetä kommentti