Siirry pääsisältöön

Kiusaaminen parisuhteessa

Tänään tuli tilanne joka sai miettimään miten toiselle arvostuksen osoitus on tärkeää. 
On tiettyjä asioita mitkä osaan ottaa vitsinä, mutta kiusaaminen ja härnääminen ei ole niitä. On törkeää laittaa kaikki huumorin piikkiin ja vähätellä toisen loukkaantumista.
Menneisyydestä oppineena olen parisuhteeseen asettanut myös selkeät rajat miten annan itseäni kohdeltavan ja jos toinen kokeilee ja testaa rajoja, annan kyllä kuulla kunniansa. Minä olen hyvinkin huumorintajuinen ihminen ja minut saa nauramaan helposti, mutta kiusaamisen ja vitsin eron tunnistan. Kiusaamista on turha esitellä naamioituneena rakkauden osoitukseksi. Se ei ole rakkauden osoitusta nähnyt jos saa sillä toisen itkemään.
RAKKAUDDEN OSOITUS ON SELLAINEN MILLÄ SAADAAN TOINEN HYMYILEMÄÄN TAI NAURAMAAN.
Tämän päivän tilanne sai minut taas varpailleni, sillä vaikka olen aikaisemmassa suhteessa ja lapsuudessani tunnistanut kiusaamisen ja sisimmässä tiedän olevani loukkaantunut, minua on manipuloitu uskomaan, että olen huumorintajuton herkkis. Kuvittelin, että pilkkaaminen on normaalia ja olen sen ansainnut. Manipuloijat ovat taitavia pitämään otteessa ja havaitsemaan, koska on todella vaara, että toinen saa tarpeekseen ja lähtee, joten tässä välissä hän osoittaa rakkautta ja olevinaan katuu. Kun pöly laskeutuu kiusaaminen jatkuu.Todellisuudessa tällaista ei pidä sietää ja anteeksi antamalla nämä vahvistan sitä, että annan luvan kohdella minua näin taas uudestaan. En enää anna tilanteiden mennä niin pitkälle ja sanon heti vastaan. En haluaisi enää löytää itseäni tästä tilanteesta ja todella toivon, että tämän päiväinen ei toistu. 
SELLAINEN IHMINEN JOKA TOISTA RAKASTAA, KUNNIOITTAA JA ARVOSTAA, EI KIUSAA EDES VITSILLÄÄN.

Sillä ei ole mitään tekemistä huumorin kanssa. Kun suhde on edennyt pitemmälle ja on jo yhteen muutettu sitä tietää toisen heikot kohdat ja pitäisi ymmärtää mistä naruista ei vaan kertakaikkiaan mennä vetämään, koska tietää, että toinen loukkaantuu. Osaisin olla hyvinkin ilkeä ja sanoa juuri ne sanat, jotka satuttaa anteeksiantamattomasti. Olen antanut kaikki aseet itsekin käyttöön. Parisuhde on sitä, ettei niitä aseita käytetä vaan ne luotetaan toiselle täydellä sydämmellä ja avoimuudella.
Tiedän, että sellainen ihminen, joka nauttii toisen kustannuksella vitsailusta ei kykene empatiaan tai miettimään miltä toisesta tuntuu. Toisin sanoen sellainen ihminen ei kykene myöskään rakastamaan. Mietin mistä ihmeestä voi tunnistaa tämän playerin ja mistä tietää onko tämän rakkauden tunnustukset vaan valhetta, joita hän latelee sanoakseen minulle sen mitä haluan kuulla. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun nukahtaminen on vaikeaa

Heräsin kakovaan ääneen ja pian löysinkin itseni kiskomasta oksentavaa kissaa niskasta uutuudenkarhealta nojatuoliltani huutaen tälle "EEIIII SIIHEN!". Tajusin kellon näyttävän vasta aamuyötä ja ajattelin mielessäni "Good morning neighbors".  Unettomuuteni ainoa syy ei ole kissojen öiset mekastukset. Olen oireillut unettomuutta jo raskaudesta lähtien ellen jo ennen sitä. Muistini vaan ei yletä sitä pidemmälle. Välillä on jaksoja jolloin nukun paremmin. Unettomiin aikoihin vaikuttaa kissojen ääniin havahtumisen lisäksi monet asiat. Vaikea raskaus ja yöpalan syönti pahoinvoinnin välttämiseksi pätkitti yöunia, vauva-ajan puolentoista tunnin syöttämis ajat ja synnytyksen jälkeinen masennus, vauvan kuorsaus, entisen puolison kuorsaus, taaperoajan yölliset painajaisten jälkeiset lohdutushetket, stressi ja toisen kumppanin kuorsaus, uusiutunut masennus, eron aiheuttama suru ja niin edellee. List goes on. Lyhyesti kiteytettynä elämä. Summa summarum oireilen siis kai...

Taloudellinen henkinenväkivalta kokemuksia

Raha vallan käyttönä ja taloudellisena henkisenä väkivaltana on vaikea tunnistaa. Sitä tulee ajatelleeksi, että tämä on vain tavallista riitaa rahasta.  Ei ole ollut helppoa kuunnella vuosia vierestä syyllistämistä miten piittaamaton ja alhainen olen kun käytin rahaa itseeni. Minulle kuitenkin ehjät siistit vaatteet ja ihonhoitotuotteet ovat aina kuuluneet perushygieniaan, mutta sitä tarvetta on yritetty koko ikäni väittää ongelmakäyttäytymisenä esiintyväksi minäkeskeisyydeksi. En ole ollut tasa-arvoisessa asemassa rahan käytön suhteen, vaan minun piti luopua omista tarpeista ja mahdollistaa omilla tuloilla kumppanin menot niin, että käytin kaikki omat rahani yhteisen talouden pyörittämiseen ja toiselle jäi kaikki rahat omaan käyttöönsä, oman lainan maksamiseen ja omiin harrastusvälineisiin. En ole voinut säästää tai sijoittaa omia rahoja saati käyttää niitä itseäni varten. Asunnon omistamisesta on ollut turha edes haaveilla. Samalla mahdollistin nämä samat asiat to...

Lapselle kehuja

VOIKO LAPSEN KEHUA PILALLE? Omassa lapsuudessa kehut olivat harvassa. Siitä huolimatta on ollut kuitenkin helppo oppia vanhemmudessa kehumaan omaa lasta.  Koska minkäänlaista mallia tähän en ole omasta lapsuudesta saanut, olen miettinyt miten kehun lastani oikealla tavalla. En halua, että lapsella tulee itsestään väärä käsitys, eikä häntä motivoi enää tehdä töitä kehittyäkseen jos kehun häntä vääristä asioista. SAAKO TOISTEN LAPSIA KEHUA? Kerran erehdyin sanomaan toisen äidin lasta kauniiksi ja hän oli sitä mieltä, että ei lapsen ulkonäköä kannata kehua vaan sanoisin mielummin miten fiksu ja älykäs tämä on. Se, että lasta kehuu kauniiksi ei tarkoita, että tämän itsetunto rakentuisi pelkän ulkonäön varaan. Olen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee myös ulkonäöstään kehuja, jotta tälle kasvaa terve kehonkuva itsestään ja itsetunto vahvistuu. Kyllähän se nyt minäkuvaan vaikuttaa jos ei ulkonäöstä saa omilta vanhemmilta kehuja. Sitä jää miettimään enkö ole kaunis tai kelpaa tämän n...