Siirry pääsisältöön

Tinderistä saa kolmenkympin kriisin

Yksi hyvä syy miksi ei kannata mennä tinderiin on se, että sieltä saa massiivisen kolmenkympin kriisin!
 
Missä on kaikki tavalliset ihmiset? Näen joka paikassa vaan yliluonnollisia olentoja. Tindermiehet on taruolentojen kärkijoukkoa. He ovat akateemisia ylikoulutettuja supermenestyjiä, purhehtivat jahdeilla ja käyvät juhlissa shampanjalasit käsissä ja syövät vaan kauniisti katettuja gurmeeruokia. He ovat äärimmäisen komeita, seksikkäitä ja pumppaavat rautaa niin että rasvaprosenttia ei ole. Sen lisäksi, että ihmiset käy töissä niillä tuntuu olevan vähintään viisi kallista harrastusta arki-illoille esim seinäkiipeily, ryhmäliikunta, golf, carting ja purjelautailu puhumattakaan aamulenkistä jota varten he heräävät ennen kun kukko ehtii pieraista. Heillä on laaja kaveripiiri, joita heillä on aikaa tavata päivittäin upeiden harrastusten tai hienoissa ravintoloissa lounaan parissa. He matkustelevat vähintään kahdesti vuodessa ja syövätkin vielä terveellisesti sekä ehtivät hoitaa lapset ja elukatkin samaan syssyyn. He käyvät kerran kuussa parturissa ja kuluttavat, mutta heillä on myös kummilapsia Afrikassa. Sen lisäksin he ovat julkaisseet kirjan tai voittaneet palkintoja tai muuta vastaavaa. Omaa varallisuutta on talon, veneen, mökin ja auton muodossa. He myös laulavat kuin enkelit ja soittavat vähintään kolmea eri soitinta ja nyt en puhu nokkaluilusta, kapuloista ja triangelista. Todennäköisesti paskantavat sateenkaariakin. 
 
Tinderissä nämä taruolennot etsivät täydellistä seuraa, kunnianhimoista ja suunnitelmallista ihmistä joka tietää mitä haluaa ja on jo saanut kaiken syntymästä asti, positiivista ja tasapainoista, jolla ei ole menneisyyttä häiritsemässä elämää, sekä kilttiä joka hyväksyy rajojen polkemisen hymyillen ilman minkään sortin nalkutusta. Taruolentoa taruolennoille. 
Missä ovat ne tavalliset ihmiset, jotka väsyvät pelkästä työstä ja opiskelusta, kaatuu töistä tullessa suoraan sänkyyn harrastamatta yhtään mitään, syö eineksiä ja perus kotiruokaa sekä matkustelevat vain unissaan? Missä he ovat!? Missä on kaikki tunneälykkäät miehet jotka kestävät keskeneräisyyttä ja ymmärtävät, että ihminen ei ole koskaan valmis paketti. Minä olen se tavallinen tallukka ja tunnen usein, etten kuulu joukkoon. En ole saavuttanut elämässäni mitään. En yhtikäs mitään. Tämä yhteiskunta luo kamalat suoritus paineet ja häpeän itestään. Väkisinkin tulee alemmuuskompleksi.
 
En kykene saati halua olla se ihminen, joka rankan päivän lisäksi repii vuorokauteen ylimääräisiä tunteja selkänahastaan. Esittäen nauttivansa suorittaen käy vielä tanssitunnilla, siitä suoraan kauppaan ja kokkaamaan ruokaa ja sitten sauna lämpeämään ja viinilasi juustojen kera odottaa idyyllisessä hiljaisuudessa siivotussa kodissa, kun ihmeperheen lapset ovat menneet kiltisti nukkumaan lapsenvahdin saattelemana. Minun elämä ei ole yhtä suurta seikkailua vaan tavallista tylsää arkea ihan ilman hienoja gaalailtoja tai viikonloppureissuja Budabestiin. En jaksa edes käydä sukulaisilla kylässä. Hyvä jos kavereita ehtii nähdä silloin tällöin. Miksi pitää kokoajan suorittaa ja kilpailla kenellä on juhlavin arki? 
 
Minun arkeni on rehellistä ja tylsää paskaa ja tykkään siitä, ainakin osittain. Mitä minun harrastuksiini tulee, harrastan niinkin hehkeitä asioita kun pyykkäämistä, kissan vessan siivousta, imurointia, nukkumista, opiskelua, ikkunoiden pesemisen harkitsemista, lapsen kanssa lautapeleissä häviämistä, sängyn petaamista, salaa herkkujen syömistä ja lohtuwishshoppailua ja netflixchilliä. Tähän vapaa-aikani jotakuinkin menee. Ehkä kerran kuussa saatan repäistä ja oikeasti ehtiä tehdä mitä haluan ja mistä olen kiinnostunut. Todella houkuttelevaa seuraa vai kuinka? 
 
Anyway tinder on täynnä epäaitoja pintaliitäjiä, jotka suorittavat elämäänsä ja odottavat tätä myös mahdollisilta tulevilta puolisoiltaan. Olen lähinnä kauhuissani, miten voi olla mahdollista, ettei tavallisia ihmisiä ole eksynyt hakemaan seuraa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin esittely

Kaikkein vaikeinta minulle on kirjoittaa julkaisukelpoista esittelyä. Miksikö? Koska en edes tiedä kuka olen. Minulla ei ole harmainta tai minkään muun väristä aavistustakaan miten esittely kuuluisi kirjoittaa, joten aloitan kertomaan millä aihealueella blogini sisältö liikkuu. Tekstin tuottaminen itsestäni oli minulle ennen haastavaa. Nyt olen ajautunut elämässä pisteeseen, joka saa minut kyseenalaistamaan asioita.  Olen nuoresta iästä huolimatta vaikeiden elämäntapahtumien ja -muutosten myötä tullut kriisiin ja ajatuksia alkaa virtata päähäni. Kadotin palan itsestäni aina jokaisen elämänmuutoksen polulle ja nyt lähden kokoamaan itseäni pirstaleista. Menneisyyteni on täynnä haamuja, jotka haluaisin jo päästää kummittelemasta tuonpuoleiseen. Minun täytyt saada purkaa ajatukset sanoiksi ja selvittää miksi oikeasti olen edes olemassa. On aika alkaa hoitamaan omaa sielua, tutkia omia tarpeita ja löytää kadonnut intohimoni, eheytyä ja parantua, opetella tuntemaan itseni paremmin ja us

Ahdistus- ja paniikkihäiriö sekä pakko-oireet

Miten paniikkihäiriö, ahdistus ja pakko-oireet ilmenee?  MONILLA VOI OLLA ENNAKKOLUULOJA AIHEESTA JA MONELLE SE VOI OLLA JOPA TÄYSIN TUNTEMATON. HALUAN KERTOA MITEN JÄNNITTÄMINEN MINUSSA ILMENEE AHDISTUKSENA JA SEN TUOMINA OIREINA.  Ulospäin vaikutan ihan tavalliselta naiselta. Päältäpäin katsottuna kenenkään on mahdoton tietää millaisia oireita minulla on . Ihmisillä on tapana komentoida oudosti tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä hulluiksi ja mielenterveyshäiriöisiksi, vaikka heillä ei olisi mitään oireita saati diagnoosia. Siinä samassa he laittavat samaan kategoriaan kaikki mikä kuuluu mielenterveyshäiriöiden alle oli se sitten vaikea psykoosi tai lievä masennus. Sama kuin laittaisi flunssan ja syövän samaan kategoriaan. Joka tapauksessa kirjoitukseni tarkoitus on kertoa avoimesti oireista ja tuoda ymmärrystä typerien letkautusten heittelijöille sekä olla vertaistukena muille samaa kokeville tai kokeneille.  Jännitän paljon kaikenlaisia asioita. Jos kyseessä ei ole rut

Ylireagoiva hankala ämmä

"Miksi aina ylireagoit?"  Näitä lauseita usein olen kuullut elämäni aikana kun olen loukkaantunut. Olenko vain ylianalysoinut tilanteen ja onko kaikki vaan minun pääni sisällä? Olenko tulossa hulluksi? Kyse ei ole kuvitelmasta tai tyhmyydestä. Se on herkkyyttä. Se on intuitio. Olen pikkuhiljaa alkanut luottaa kuudenteen aistiini ja huomannut, että onhan se loppupeleissä aina pitänyt paikkansa, vaikka olisin saanut hankalan ihmisen leiman. Vaikeinta on, etten halua vaikean ihmisen leimaa ja oman arvoni kustannuksella olen kiltti muille. Haluan hyväksyntää. "Älä ole tuollainen. Älä viitsi. Älä ole hankala."  Olen vasta pari vuotta opetellut puolustamaan rajojani. Ennen sanoin kaikkeen kyllä. Olin vaikeassa parisuhteessa, jossa ei riittänyt sana "ei", vaan kaikki piti perustella. Jatkuva itsensä puolustaminen ja perusteleminen oli väsyttävää, suorastaan uuvuttavaa. Lopulta jatkuva rajojeni maahan polkeminen sai oloni tuntumaan pieneltä ja turhalta. S